Ruokatorven vierasesine koiralla

Yleiskuvaus

Ruokatorveen juuttuvat tavallisimmin luut, mutta myös puruherkut, puu, neulat ja kalastusvälineet voivat aiheuttaa tukoksen. Ruokatorven vierasesineitä todetaan koirilla useammin kuin kissoilla.

Osittaisessa tukoksessa neste voi päästä ohi, vaikka kiinteä ruoka ei kulkisi. Siksi veden nieleminen ei sulje pois ruokatorven tukosta.

Suomalaisessa hoitoryhmässä oli 69 ruokatorven vierasesineen takia hoidettua koiraa vuosilta 2006–2012. Niistä 68 eli 98,6 % pääsi sairaalasta kotiin, mutta tämä luku ei kuvaa kaikkien myöhempien ongelmien puuttumista.

Kotiutumisen jälkeisestä voinnista puuttui tieto 42 koiralta, joten pitkäaikainen ennuste jäi monelta varmistamatta. Eri potilasryhmissä hoidettujen koirien selviytymisosuuksiksi on raportoitu myös 75–95 %, joten ennusteeseen vaikuttaa tapausten vaikeusaste.

Syyt

Juuttuminen ja paine vaurioittavat limakalvoa

Esine pysähtyy usein kohtaan, jossa ruokatorvi ei pääse venymään yhtä hyvin kuin muualla. Tavallisia paikkoja ovat rintaontelon sisäänmeno, sydämen tyven seutu ja pallean edessä oleva ruokatorven loppuosa.

Myös heti nielun takana sijaitseva ruokatorven yläosa voi tukkeutua. Pitkittynyt paine voi heikentää seinämän verenkiertoa ja johtaa kudoskuolioon.

Erityisesti jäykkä luinen kappale voi aiheuttaa limakalvokuoliota oltuaan paikallaan yli 24 tuntia. Terävä esine voi puhkaista ruokatorven seinämän.

Ongenkoukku voi kiinnittyä limakalvoon useammasta kohdasta, mikä vaikeuttaa turvallista irrottamista. Mekaaninen hankaus ja mahahapon takaisinvirtaus voivat yhdessä aiheuttaa ruokatorvitulehduksen eli esofagiitin.

Tulehdus voi heikentää ruokatorven liikettä ja alasulkijan toimintaa, mikä lisää hapon takaisinvirtausta edelleen.

Riskitekijät

Pienikokoiset koirat ja terrierit ovat olleet yliedustettuina ruokatorven vierasesinepotilaissa. Suomalaisen potilasryhmän koirista 42 % oli terrierejä.

Ryhmän tavallisimmat rodut olivat valkoinen länsiylämaanterrieri ja cairnterrieri. Potilaiden ikä vaihteli 6 viikon ikäisestä pennusta 16-vuotiaaseen koiraan.

Keski-ikä oli samassa ryhmässä 5,1 vuotta, joten kyse ei ollut pelkästään pentujen ongelmasta. Hotkiminen ja kappaleiden nieleminen huonosti pureskeltuina voivat altistaa esineen juuttumiselle.

Suomalaisryhmässä luu- tai rustopalan osuus oli 70 % niistä 67 esineestä, joiden materiaali tunnettiin. Thaimaalaisessa 111 ruokatorvipotilaan ryhmässä luut muodostivat 61,26 % löydöksistä.

Kuivattujen puruherkkujen osuus oli siellä 23,42 %, mikä osoittaa myös syötäviksi tarkoitettujen kappaleiden voivan juuttua.

Tyypilliset oireet

Oireiden laatu riippuu esineen paikasta, tukoksen täydellisyydestä ja sen kestosta.

• Koira kuolaa tai sen suusta tulee vaahtoa tavallista enemmän.

• Koira kakoo tai yrittää niellä monta kertaa peräkkäin.

• Syöty ruoka palautuu suuhun ilman selvää vatsan ponnistusta.

• Syöminen tai nieleminen on kivuliasta ja ruoka jää koskematta.

• Koira muuttaa pään tai kaulan asentoa kivun vuoksi.

• Yskä ja tavallista nopeampi hengitys voivat liittyä ruoan tai nesteen vetämiseen henkeen.

Pitkittynyt tukos voi aiheuttaa laihtumista, syömättömyyttä ja väsymistä. Pulauttelu eroaa oksentelusta, johon liittyy tavallisesti vatsalihasten aktiivista supistelua.

Kaikilla koirilla ei kuitenkaan näy heti oireita: suomalaisryhmässä 4 koiraa oli oireettomia todetun nielemisen jälkeen. Jos koira lakkaa kokonaan syömästä, pulauttelu voi vähentyä, vaikka kipu ja ruokatorven vaurio jatkuisivat.

Komplikaatiot ja seuraukset

Ruokatorvitulehdus on yleinen seuraus sekä esineen että sen poistamisen aiheuttamasta limakalvovauriosta. Suomalaisista potilaista 87 %:lla kirjattiin jokin komplikaatio.

Ruokatorvitulehdus todettiin 78 %:lla, ja sen vaikeus vaihteli lievästä vakavaan. Tämä tulehdusluku ei tarkoita vastaavaa osuutta kuolemaan johtaneita tapauksia.

Pulauttelun seurauksena ruokaa tai nestettä voi joutua hengitysteihin ja aiheuttaa aspiraatiokeuhkokuumeen. Rintaontelon puoleinen puhkeama voi johtaa ilmarintaan, märkäiseen nestekertymään tai välikarsinan tulehdukseen.

Kaulan ruokatorven puhkeamaan voi liittyä paise tai ilman kertymistä ihon alle. Paranemisen yhteydessä muodostuva arpikudos voi ahtauttaa ruokatorvea ja vaikeuttaa ruokailua myöhemmin.

Arpiahtauman yleisyydeksi on raportoitu 1–24 % hoidetuista koirista. Ahtaumaan liittyvät oireet alkavat usein 2 viikon sisällä esineen poistamisesta.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Kuvista etsitään esine ja sen aiheuttamat vauriot

Eläinlääkäri tarvitsee tiedon nähdystä nielemisestä ja oireiden alkamisajasta. Suomalaisessa potilasryhmässä 46 koiran yleistutkimus oli normaali ruokatorven vierasesineestä huolimatta.

Röntgenkuvat otetaan sekä kaulan että rintakehän ruokatorven alueelta, jotta yläosan esine ei jäisi löytymättä. Luu ja metalli näkyvät yleensä tavallisissa röntgenkuvissa.

Samassa hoitoryhmässä röntgen oli diagnostinen 64 tutkimuksessa 65:stä eli 99 %:ssa kuvatuista tapauksista. Huonosti röntgenissä erottuva kappale voi paljastua sitä ympäröivästä ilmasta tai kertyneestä ruoasta.

Kuvista etsitään myös keuhkokuumeen, rintaontelon nesteen ja vapaan ilman merkkejä. Tavallinen röntgenkuva ei silti aina näytä puhkeamaa, jos esine peittää vuotokohdan.

Tarvittaessa varjoainekuvaus auttaa tunnistamaan esineen tai ruokatorven vaurion. Puhkeamaa epäiltäessä jodipohjainen varjoaine korvaa bariumin.

Barium voi haitata tähystimen käyttöä, joten tutkimusten järjestys suunnitellaan ennen varjoaineen antamista. Tähystyksessä nähdään samanaikaisesti esine ja ruokatorven limakalvon kunto.

Röntgenkuvaus voidaan uusia juuri ennen tähystystä, jos esine on ehtinyt siirtyä ruokatorvesta mahalaukkuun. Verenkuva, verikemia ja elektrolyytit auttavat arvioimaan kuivumista, infektiota ja anestesian lähtötilannetta.

Hoito

Vointi vakautetaan ennen esineen poistamista

Eläinlääkäri määrää hoidon esineen, vaurioiden ja koiran voinnin perusteella. Nestehoidolla korjataan kuivumista ja elektrolyyttihäiriöitä.

Riittävä kivunlievitys kuuluu alkuhoitoon. Poistaminen tai siirtäminen tehdään yleisanestesiassa.

Jos esine painaa henkitorvea ja hengitys vaikeutuu, hengityksen turvaaminen ratkaisee hoidon kiireellisyyden.

Tähystys poistaa esineen ja näyttää limakalvon

Taipuisa tähystin viedään suun kautta ruokatorveen ja esineeseen tartutaan tähystimen avulla ohjattavalla välineellä. Näköyhteys auttaa irrottamaan erityisesti teräviä tai limakalvoon tarttuneita esineitä hallitusti.

Suomalaisryhmässä tähystyshoidon onnistuminen oli 94 % eli 61 onnistumista 65 yrityksestä. Osalla koirista esine vedetään ulos suun kautta, mutta osa kappaleista voidaan siirtää mahalaukkuun.

Mahalaukkuun siirretty esine poistetaan tarvittaessa leikkauksella, jos se ei voi sulaa tai kulkea turvallisesti eteenpäin. Limakalvoon tarttuneen koukun irrottaminen vaatii sen kiinnittymiskohtien tunnistamista ja tarkasti suunnattuja liikkeitä.

Kirurginen poisto tarvitaan, kun tähystys ei onnistu tai ruokatorven seinämä on puhjennut. Ruokatorven leikkaushaava paranee muuta ruoansulatuskanavaa hankalammin, joten vuodon ja ahtautumisen riski huomioidaan jälkihoidossa.

Tulehdus, ravitsemus ja arpiahtauma tarvitsevat oman jälkihoitonsa

Happamuutta vähentävä lääke, esimerkiksi omepratsoli, voi vähentää takaisin virtaavan mahahapon aiheuttamaa lisävauriota. Poiston jälkeiseen happolääkitykseen on käytetty esimerkiksi 5–7 päivän jaksoa.

Vanhassa suomalaisessa potilasryhmässä omepratsolihoito kesti keskimäärin 15,4 päivää, ja vaihteluväli oli 1–35 päivää. Sukralfaattia voidaan käyttää limakalvoa suojaavana lääkkeenä.

Antibioottia tarvitaan esimerkiksi aspiraatiokeuhkokuumeessa tai rintaontelon bakteeritulehduksessa, eikä se korvaa esineen poistamista. Syömisen aloittaminen ratkaistaan vaurioiden mukaan: varhainen nieleminen voi auttaa toimintaa, mutta myös lisätä kipua ja tulehdusta.

Historiallisessa suomalaisessa hoitokäytännössä ruokaa tarjottiin usein noin 12 tunnin kuluttua poistosta, mutta ajankohdasta puuttui vahva tutkimusnäyttö. Pitkittynyt syömättömyys tai vaikea nielemiskipu voi edellyttää ruokintaletkua riittävän ravitsemuksen turvaamiseksi.

Ruokintaletku voidaan valita niin, että vaurioitunut ruokatorven alue ohitetaan eikä ravitsemus jää kivuliaan nielemisen varaan. Laaja ympäri ruokatorvea ulottuva limakalvovaurio voi edellyttää kontrollitähystystä 1–2 viikon kuluttua.

Todettua arpiahtaumaa voidaan hoitaa eläinlääkärin tekemällä pallolaajennuksella. Ahtauman pallolaajennushoidossa on kuvattu noin 85 %:n onnistuminen.

Onnistuneeseen ahtauman korjaukseen tarvitaan tavallisesti 2–4 toimenpidettä.

Ennaltaehkäisy

Luut ja suuret puruherkut pidetään poissa koiralta, joka nielee niitä kappaleina pureskelematta. Myös syötäväksi myyty purutuote voi jäädä ruokatorveen, joten nielemiskelpoisia paloja ei jätetä valvomatta.

Neulat, kalastuskoukut ja terävät roskat säilytetään koiran ulottumattomissa. Kun koiraa ei voi valvoa, sen käytössä oleva huone tai turvallinen rajattu tila pidetään vapaana nieltävistä esineistä.

Toistuvasti esineitä nielevälle koiralle voidaan harkita korimallista kuonokoppaa uusien nielemisten ehkäisemiseksi. Kotonakaan esinettä ei yritetä saada pois oksennuttamalla omin päin, sillä terävät reunat voivat repiä ruokatorvea paluumatkalla.

Tärkeää koiranomistajalle

Kirjaa nielemisen mahdollinen ajankohta, esineen materiaali ja koko sekä se, näkyikö tapahtuma varmasti. Ota vastaava esine tai pakkaus mukaan, jos se auttaa tunnistamisessa. Mainitse heti mahdollinen koukkuun kiinnittyvä siima tai terävä osa.

Kuvaa pulauttelu tai poikkeava nielemisliike videolle vain, jos se onnistuu viivyttämättä hoitoon lähtöä. Kerro, onko koira saanut aiemmin lääkkeitä tai ruokaa tilanteen selvittämiseksi. Vastaanoton puhelinohjeet ratkaisevat, saako matkalla tarjota vettä tai ruokaa.

Kotiutumisen jälkeen seuraa hengitystä, syömisen sujumista, kipua ja pulauttelun palaamista. Noudata juuri tälle koiralle annettua ruokinta- ja lääkeohjetta. Varmista kontrollin ajankohta ennen kotiutumista ja hakeudu uudelleen tutkimuksiin, jos nieleminen vaikeutuu tai ruoka alkaa palautua suuhun.

Usein kysyttyä

Voiko koiralla olla tukos, vaikka vesi menee alas?

Osittainen, kiinteän ruoan kulkua estävä tukos voi päästää vettä ja muita nesteitä ohitseen. Koira voi tällöin oireilla pitkäänkin, vaikka se juo. Todettu ruokatorven vierasesine poistetaan silti nopeasti ennen vakavampaa seinämävauriota.

Onko pulauttelu sama asia kuin oksentaminen?

Pulauttelussa sulamaton ruoka palaa suuhun passiivisesti, kun taas oksentamiseen liittyy aktiivisia vatsalihassupistuksia. Ruokatorven tukos voi aiheuttaa pulauttelua, mutta myös oksentelua voi esiintyä samalla koiralla. Siksi tapahtuman kuvaus auttaa paikantamaan ongelmaa.

Tarvitaanko vierasesineen poistoon aina leikkaus?

Usein esine voidaan poistaa tähystämällä tai siirtää hallitusti mahalaukkuun. Leikkausta tarvitaan, jos tämä ei onnistu tai seinämä on puhjennut. Mahalaukkuun siirretty sulamaton esine voi myös vaatia oman poistonsa erillisessä vatsan alueen leikkauksessa.

Voinko oksennuttaa koiran, jos se nielaisi luun?

Oksennuttamista ei aloiteta omin päin, koska terävä kappale voi vaurioittaa ruokatorvea noustessaan takaisin. Kotona käytetty suola voi lisäksi aiheuttaa myrkytyksen. Ruokatorveen jo juuttunut esine tarvitsee eläinlääkärin tutkimuksen ja kiireellisen poistamisen.

Miksi nieleminen vaikeutuu uudelleen poiston jälkeen?

Paranemisvaiheen arpikudos voi kaventaa ruokatorvea ja aiheuttaa pulauttelun palaamisen. Ahtauman oireet alkavat tavallisesti 2 viikon sisällä esineen poistamisesta. Uusi nielemisvaikeus tutkitaan nopeasti, koska ahtauma voi edetä ja tulla vaikeammaksi hoitaa.