Verinen ripuli koiralla: AHDS, oireet ja kiireellinen hoito

Yleiskuvaus

AHDS on oireyhtymä, jossa verinen ripuli alkaa äkillisesti. Aiemmin sitä kutsuttiin hemorragiseksi gastroenteriitiksi eli HGE:ksi. Nimenvaihdos liittyy siihen, ettei mahalaukussa yleensä todeta vastaavia limakalvovaurioita kuin suolistossa. Sairaus voi ilmaantua aiemmin terveen koiran kohdalle täysin yllättäen.

Uloste voi muistuttaa punaista marjahilloa. Ulkonäkö ei kuitenkaan riitä diagnoosiin. AHDS:lle ei ole omaa yksittäistä varmistustestiä. Diagnoosi perustuu oireisiin, veren väkevöitymiseen ja muiden sairauksien poissulkuun. Suomessa tapauksia on kuvattu melko säännöllisesti ympäri vuoden.

Syyt

AHDS:n tarkka syntymekanismi on edelleen epäselvä. Sairauteen on yhdistetty Clostridium perfringens -bakteeri ja erityisesti sen netF-toksiinit eli bakteerimyrkyt. Näitä bakteereja voi esiintyä myös terveiden koirien suolistossa. Bakteerin löytyminen ei siten automaattisesti selitä kaikkia oireita.

Suolen limakalvon läpäisevyyden lisääntyessä suolen sisälle karkaa nestettä. Samalla suoleen voi siirtyä veren valkuaisaineita. Myös punasoluja vuotaa suolen sisään. Taustalla todetaan suolen limakalvon kuoliota ja tulehdusta. Vaikeimmat kudosmuutokset sijaitsevat usein paksusuolessa.

Bakteerimyrkyt voivat vaurioittaa suolen limakalvoa ja sen alla olevia verisuonia. Ei ole täysin varmaa, käynnistääkö bakteerien liikakasvu sairauden vai seuraako se muuta suolistovauriota. Runsas verinen ripuli voi johtua myös esimerkiksi parvoviruksesta, loisista tai hyytymishäiriöstä.

Riskitekijät

AHDS:ää esiintyy tavallista enemmän pienillä ja kääpiörotuisilla koirilla. Yliedustettuja ovat muun muassa yorkshirenterrieri, kääpiöpinseri, kääpiösnautseri, kääpiövillakoira ja maltankoira. Sairastuneiden koirien iän mediaaniksi on kuvattu 5 vuotta. Mediaani kuvaa ikäjakauman keskikohtaa, ei sairastumisen ala- tai ylärajaa.

Oireyhtymä voi silti tulla minkä tahansa rotuiselle, kokoiselle tai ikäiselle koiralle. Myöskään sukupuoli ei rajaa sairautta vain tiettyihin koiriin. Omistaja ei välttämättä muista mitään poikkeavaa syömistä tai muuta laukaisevaa tapahtumaa. Tavalliset päivärutiinit eivät siksi sulje AHDS:ää pois.

Tyypilliset oireet

Oireet alkavat tavallisesti nopeasti ja voivat edetä lyhyessä ajassa. Oksentelu voi alkaa jo ennen näkyvää veriripulia. Kotona havaittavia oireita ovat:

• Äkillinen, runsas, punertava tai selvästi verinen ripuli.
• Oksentelu, joka voi liittyä ripuliin tai edeltää sitä.
• Ruokahalun selvä väheneminen.
• Vatsakipu ja aristaminen.
• Epätavallinen väsymys tai voimattomuus.
• Kuume joillakin sairastuneilla koirilla.

Oksennuksessa voi näkyä myös verta. Myös sydämen syke voi nopeutua. Sairauden vaikeus ei määräydy pelkän ulosteen värin perusteella. Oksentelu lisää ripulin ohella kuivumisen nopeutta. Verenkierron vajaus voi kehittyä ennen selvästi tunnistettavaa kuivumista.

Komplikaatiot ja seuraukset

Vakavin varhainen vaara on hypovoleeminen sokki eli liian pienestä kiertävästä verimäärästä johtuva verenkierron vajaus. Suuri valkuaisaineiden menetys voi laskea veren proteiinipitoisuutta merkittävästi. Lisäksi voi kehittyä sepsis eli vakava yleisinfektio. Vaikeaan sairauteen voi liittyä myös DIC, jossa veren hyytyminen häiriintyy laaja-alaisesti.

Nestehukka voi häiritä elimistön elektrolyytti- eli suolatasapainoa. Se voi myös kuormittaa munuaisia. Hoitamattomana vakava tila voi johtaa elinvaurioon ja kuolemaan. Oikean hoidon jälkeen AHDS:n ennuste on yleensä hyvä. Sairaalahoidossa olevien koirien kuolleisuus on alle 10 %. Luku ei kuvaa kotona ilman hoitoa jäävien koirien riskiä.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Eläinlääkäri arvioi ensin verenkierron, nestehukan ja yleisvoinnin. Keskeinen verikokeen mitta on hematokriitti eli punasolujen tilavuusosuus verestä. AHDS:ssa se on usein yli 60 %. Koiran tavallinen hematokriitti on noin 37–55 %. Nousu kertoo veren väkevöitymisestä nestehukan yhteydessä.

AHDS:n vihjeenä on korkea hematokriitti yhdessä normaalin tai lievästi alentuneen veren kokonaisproteiinipitoisuuden kanssa. Anemia eli punasolujen vähyys ei ole sille tyypillinen ensilöydös verisestä ulosteesta huolimatta. Verenkuvassa voi näkyä myös neutrofiilien eli tiettyjen valkosolujen määrän nousua. Jos niiden määrä onkin pieni, sepsis tai parvovirustulehdus on otettava huomioon.

Veren biokemiallisilla kokeilla etsitään muun muassa matalaa verensokeria. Myös kaliumin, natriumin ja kloridin pitoisuudet voivat laskea suolistomenetysten yhteydessä. Hyytymiskokeiden selvät poikkeamat voivat edellyttää muun hyytymishäiriön tai DIC:n selvittelyä. Tutkimuksiin voidaan liittää virtsanäyte.

Ulostenäytteestä voidaan etsiä suolistoloisia. Parvovirus on tärkeä suljettava pois samanlaisten oireiden aiheuttajana. Vierasesine- tai suolitukosepäilyssä tarvitaan röntgenkuvia. Tarvittaessa tutkimusta täydennetään vatsan ultraäänellä. AHDS:n kuvantamisessa voidaan nähdä nestetäytteisiä suolenmutkia ja suolen toiminnan lamaantumista.

Muita selvitettäviä syitä ovat haimatulehdus ja lisämunuaisen vajaatoiminta eli Addisonin tauti. Verinen ripuli voi liittyä myös rotanmyrkkyyn tai verihiutaleiden häiriöön. Vaikea suolistohaavauma, kasvain tai suolen puhkeaminen ovat mahdollisia muita diagnooseja. Musta tervamainen uloste eli meleena sisältää osittain sulanutta verta. Sen veren lähde voi olla ylempänä ruoansulatuskanavassa tai jopa suussa tai hengitysteissä.

Veren happamuuden ja bikarbonaatin mittauksia voidaan käyttää muun tutkimuksen tukena. Voimakkaana neutrofiilien nousuna pidetään tässä yhteydessä yli 25 miljardin solun pitoisuutta litrassa verta. Valkosolujen poikkeama vaikuttaa tällöin erityisesti yleisinfektion arviointiin ja mikrobilääkkeen tarpeeseen.

Joissakin tapauksissa ruoansulatuskanavan tutkimuksiin voidaan tarvita myös eläinlääkärin tekemää tähystystä.

Hoito

Eläinlääkäri määrää hoidon ja lääkityksen. AHDS:n keskeinen hoito on nopeasti aloitettu suonensisäinen nesteytys. Nestehoito sovitetaan verenkiertoon, kuivumisen asteeseen ja jatkuviin menetyksiin. Ihon alle annettu neste ei yleensä riitä kattamaan vaikeasti sairastuneen koiran suuria nestemenetyksiä.

Veriarvojen perusteella korjataan tarvittaessa kaliumvajetta. Matala verensokeri voi vaatia glukoosin lisäämistä nestehoitoon. Vaikeassa valkuaisainevajauksessa tai sokissa voidaan käyttää plasmaa tai muuta kolloidista nestettä. Oksentelua voidaan hillitä pahoinvointilääkkeellä. Myös kipulääkitys voi kuulua hoitoon.

Antibioottia ei suositella automaattisesti lievään tai keskivaikeaan AHDS:ään. Tämä koskee myös veristä ripulia, jos koiran yleisvointi on hyvä eikä kuivumista tai yleisoireita ole. Myös nestehoidolla korjaantuvissa keskivaikeissa tapauksissa voidaan hoitaa ilman antibioottia.

Antibioottia harkitaan erityisesti, jos vakavat yleisoireet jatkuvat riittävästä nestehoidosta huolimatta. Myös voimakkaat valkosolupoikkeamat voivat muuttaa hoitopäätöstä. Vaikeassa sairaudessa mikrobilääke annetaan yleensä pistoksena suoneen tai lihakseen. Sen valintaan vaikuttavat potilaan voinnin lisäksi paikallinen resistenssitilanne ja aiemmat antibioottihoidot.

Probiootteja käytetään joskus tukihoitona, mutta niiden rutiinikäytöstä ei anneta suositusta puolesta eikä vastaan. Ne eivät korvaa vaikeasti sairaan koiran nestehoitoa. Syömisen onnistuessa tarjotaan helposti sulavaa ruokaa pieninä annoksina. Varhainen ruokinnan aloittaminen tukee suoliston hoitoa, kun eläinlääkäri arvioi sen mahdolliseksi. Toipumisvaiheen ruokavalio voi olla myös vähärasvainen.

Moni koira alkaa voida paremmin ensimmäisten 24 sairaalatunnin aikana. Sairaalahoidosta päästään usein kotiin 3 päivän sisällä. Vaikean AHDS:n sairaalahoidossa vointi arvioidaan päivittäin. Kotiutuksen jälkeen lääkkeitä ja ruokintaa jatketaan annettujen yksilöllisten ohjeiden mukaan. Kotona improvisoitua pitkää paastoa tai omatoimista ihmisille tarkoitettua ripulilääkitystä ei pidä aloittaa.

Kun AHDS-koirilla ei ollut sepsiksen merkkejä, antibiootin antaminen ei pienentänyt kuolleisuutta. Se ei myöskään lyhentänyt sairaalassa vietettyä aikaa. Oireiden vaikeusastekaan ei muuttunut antibiootista. Tämä tukee lääkkeen valitsemista sairauden vaikeuden, ei pelkän veren näkemisen perusteella.

Oksentelusta toipuvan koiran ruokinta voidaan jakaa esimerkiksi 3–6 pieneen ateriaan päivässä eläinlääkärin suunnitelman mukaan. Helposti sulava ruoka helpottaa ravintoaineiden imeytymistä vaurioituneessa suolessa. Pelkkä kotitekoinen kevyt kana-riisiruoka ei kuitenkaan ole ravitsemuksellisesti tasapainoinen pitkäaikaisruokavalio.

Ennaltaehkäisy

AHDS:n varmaa ehkäisykeinoa ei tunneta, koska sen tarkka syntymekanismi on epäselvä. Myös aiemmin terve ja tavalliseen tapaan ruokittu koira voi sairastua yllättäen. Muiden ripulisyiden ehkäisyssä äkillisiä ruokavalion muutoksia kannattaa välttää. Ruokaan siirtymistä voi tarvittaessa venyttää viikosta 2 viikkoon. Jos koiralla on tiedossa ruoka-allergia tai yliherkkyys, oireita aiheuttavaa ruoka-ainetta vältetään. Nämä keinot koskevat muita vatsavaivojen syitä, eivät osoitettua AHDS:n ehkäisyä.

Tärkeää koiranomistajalle

Ota ulosteesta kuva ja mahdollisuuksien mukaan näyte mukaan vastaanotolle. Ulostenäyte auttaa eläinlääkäriä arvioimaan ripulin ulkonäköä ja tarvittavia tutkimuksia. Kirjaa oireiden alkaminen, oksennuskerrat ja se, onko koira juonut tai syönyt. Kerro kaikista käytössä olevista lääkkeistä sekä mahdollisesta pääsystä lääkkeisiin, myrkkyihin tai vierasesineisiin. Mainitse myös koiran rokotukset ja muiden saman talouden eläinten oireet.

Pidä raikasta vettä saatavilla. Veriripulin kotihoitoa ei pidä pitkittää, jos koira on heikko tai oireet ovat rajuja. AHDS voi johtaa nopeasti sokkiin. Älä anna ihmisille tarkoitettuja ripulilääkkeitä omin päin, sillä osa niistä voi olla koiralle haitallisia. Sovi kotiutettaessa kontrollista ja siitä, millä oireilla palaat heti hoitoon.

Usein kysyttyä

Onko verinen ripuli aina AHDS?

Ei. Samanlaista oiretta voivat aiheuttaa muun muassa parvovirustulehdus, suolistoloiset ja hyytymishäiriöt. Myös vierasesine pitää tarvittaessa sulkea pois. Ulosteen ulkonäkö antaa eläinlääkärille hyödyllistä tietoa arviointia varten, mutta koiran tutkiminen ja verikokeet ovat usein tarpeen.

Tarttuuko AHDS toiseen koiraan?

AHDS:ää ei pidetä koirasta toiseen tarttuvana sairautena. Verinen ripuli voi kuitenkin johtua myös tarttuvasta syystä, kuten parvoviruksesta. Siksi pelkän ulosteen perusteella ei voi päätellä muiden koirien riskiä. Noudata eläinlääkärin ohjeita kontakteista ja siivouksesta siihen asti, että oireiden syy on selvitetty.

Miksi koira ei saa heti antibioottia?

Lievässä tai keskivaikeassa AHDS:ssä antibiootteja ei suositella rutiiniksi. Tärkein hoito on nopeasti aloitettu nesteytys. Jos koiralla on sepsiksen epäily tai muuten vakava, nestehoidolla korjaantumaton sairaus, lääkitys voi silti olla tarpeellinen.

Kuinka nopeasti koiran pitäisi toipua?

Moni koira voi paremmin 24 tunnin kuluessa sairaalahoidon aloittamisesta. Kotiin päästään usein 3 päivän sisällä. Nämä ovat tavallisia hoitokulkuja, eivät kotona odottamisen määräaikoja. Jos vointi heikkenee tai oireet palaavat kotiutuksen jälkeen, ota yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin.

Miksi hematokriitti on korkea, vaikka ulosteessa on verta?

AHDS:ssa nestettä karkaa suoleen ja veri väkevöityy. Punasolujen tilavuusosuus voi siksi olla yli 60 %. Samalla veren kokonaisproteiini voi pysyä normaalina tai laskea. Verinen uloste ei siis tarkoita, että ensimmäisessä verikokeessa pitäisi aina näkyä anemia.