Sarveiskalvon dystrofia koiralla – oireet ja hoito

Yleiskuvaus

Sarveiskalvo suojaa silmän sisäosia ja päästää valon kulkemaan silmän takaosaan. Dystrofia on useimmiten perinnölliseksi oletettu, alun perin ilman tulehdusta muodostuva sarveiskalvon muutos.

Pääryhmiä on 3: epiteliaalinen, stromaalinen ja endoteliaalinen dystrofia. Nimet kertovat, missä sarveiskalvon osassa muutos pääasiassa sijaitsee.

Epiteliaalinen muoto liittyy pintasolukkoon, stromaalinen tukikudokseen ja endoteliaalinen sisäpinnan solukerrokseen. Pintasolukon alla on tyvikalvo, johon epiteeli kiinnittyy.

Endoteeli muodostuu ohuesta solukerroksesta, jonka edessä on syvempi Descemetin kalvo. Muutoksia on tavallisesti molemmissa silmissä, mutta ne eivät aina kehity samaan tahtiin.

Sarveiskalvon degeneraatio eli rappeumamuutos voi näyttää samantapaiselta, vaikka sen taustalla on toinen silmä- tai yleissairaus. Valkoisen läiskän taustalla voi siten olla joko dystrofia tai toissijainen rasvakertymä, joka tarvitsee eri selvitykset.

Syyt

Pintasolukko ja rasvakertymät

Pintakerroksen dystrofisessa muutoksessa solukon kiinnittyminen sen alla olevaan tyvikalvoon voi olla puutteellista. Huonosti kiinnittyvä pinta voi rikkoutua uudelleen ja parantua hitaasti.

Stromaalisessa muodossa sarveiskalvon tukikudokseen voi kertyä rasvaa ja muita aineita. Rasvakertymät sisältävät usein triglyseridejä ja kolesterolia.

Tällaiset kertymät voivat sijaita sarveiskalvon eri syvyyksissä. Makulaarisessa dystrofiassa sarveiskalvon stroomassa on useita vaaleita läiskittäisiä muutoksia ja laajempaa sameutta.

Labradorinnoutajan makulaarisessa muodossa kertymä muodostuu glykosaminoglykaaneista eli kudoksen pitkistä sokeriketjuista. Näitä kertymiä on tukikudoksen kollageenisäikeiden välissä.

Tähän labradorinnoutajan muotoon liittyy CHST6-geenin muutos, joka tunnistettiin vuonna 2016. Sen periytyminen on peittyvää: sairastumiseen tarvitaan tautiin liittyvä geenimuoto molemmilta vanhemmilta.

Endoteelin nestetasapainon häiriö

Endoteelisolut säätelevät sarveiskalvon nestemäärää aktiivisella ionien kuljetuksella. Koiran endoteelisolujen uusiutumiskyky on rajallinen.

Kun soluja menetetään liikaa, sarveiskalvoon alkaa kertyä nestettä eli turvotusta. Endoteelin vaurio voi liittyä joko dystrofiaan tai ikääntymiseen liittyvään rappeutumiseen.

Voimakas turvotus voi synnyttää sarveiskalvon pinnalle nestekuplia. Kuplien rikkoutuminen aiheuttaa kivuliaita pintahaavoja.

Milloin taustalla on muu sairaus?

Toissijaisiin sarveiskalvokertymiin voi liittyä tulehdus tai esimerkiksi veren rasva-aineenvaihdunnan häiriö. Toissijainen rasvakertymä voi syntyä esimerkiksi kuivasilmäisyyden, sarveiskalvotulehduksen tai kovakalvon tulehduksen yhteydessä.

Veren rasva-arvojen suurenemisen taustalla voi puolestaan olla kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes tai Cushingin tauti. Glaukooma, silmänsisäinen leikkaus tai linssin epävakaus voi aiheuttaa toissijaista endoteelivauriota.

Riskitekijät

Perinnöllisiksi oletettuja sarveiskalvon dystrofioita tunnetaan noin 20 koirarodulla. Perinnöllisyyttä on todettu esimerkiksi beaglellä, cavalier kingcharlesinspanielilla ja siperianhuskylla.

Stromaalista dystrofiaa tavataan myös airedalenterrierillä, cockerspanielilla, partacolliella, samojedinkoiralla ja weimarinseisojalla. Stromaalinen muoto löytyy usein nuorelta koiralta.

Endoteelidystrofia painottuu sen sijaan keski-ikäisiin ja vanhoihin koiriin. Bostoninterrieri, chihuahua ja mäyräkoira kuuluvat endoteelimuodon tunnettuihin riskiryhmiin.

Bostoninterrierin nartuilla endoteelidystrofiaa todetaan useammin kuin uroksilla. Endoteelidystrofiaa sairastavien bostoninterrierin narttujen keski-ikä on noin 7,5 vuotta.

Vaikeaa, näköön ja kipuun vaikuttavaa stromaalista dystrofiaa esiintyy myös shetlanninlammaskoiralla. Labradorinnoutajan makulaarisen muodon oireita todettiin vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa 4,5–6 vuoden iässä.

Tyypilliset oireet

Oireet vaihtelevat lähes huomaamattomasta valkeasta kertymästä laajaan sameuteen ja kivuliaaseen haavautumiseen.

• Silmän pinnalla näkyy valkea tai harmaa läiskä.

• Keskellä sarveiskalvoa on hopeanharmaa tai valkea kertymä.

• Sameus muodostaa rengasmaisen alueen sarveiskalvon reunan lähelle.

• Sinertävä sameus leviää silmän ulkoreunalta kohti keskustaa.

• Koira siristelee tai välttelee kirkasta valoa.

• Silmä vetistää tai erittää limaa.

• Silmän valkoinen osa punoittaa, jos mukaan tulee haavaan liittyvää ärsytystä.

• Näkeminen heikkenee, jos sameus peittää laajasti sarveiskalvoa.

Alkuvaiheen endoteelisairaus voi olla ulospäin vaikeasti havaittava. Endoteelin aiheuttama turvotus voi aluksi edetä ilman kipua.

Komplikaatiot ja seuraukset

Ennuste riippuu sarveiskalvon kerroksesta

Useimpien dystrofiaa sairastavien koirien näkö ei heikkene merkittävästi sairauden vuoksi. Pinnallinen ja monet stromaaliset löydökset ovat tavallisesti arjen kannalta vähämerkityksellisiä.

Makulaarisen muodon läiskät voivat kuitenkin suurentua ja tihentyä läpi koiran elämän. Tämä makulaarinen muoto voi heikentää näköä huomattavasti.

Edetessään makulaarinen dystrofia voi aiheuttaa myös verisuonten kasvua sarveiskalvoon, vaikka dystrofialöydös on tavallisesti verisuoneton. Vaikea endoteelidystrofia voi samentaa koko sarveiskalvon.

Haavautunut sarveiskalvo voi altistua bakteeritulehdukselle. Syvä haava voi johtaa sarveiskalvon puhkeamiseen.

Sarveiskalvon arpeutuminen voi jättää pysyvää sameutta paranemisen jälkeen.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Sameuden sijainti ja muut silmäsairaudet

Eläinlääkäri arvioi, missä sarveiskalvon kerroksessa ja millä alueella sameus sijaitsee. Rakolamppumikroskoopilla voidaan tarkastella sarveiskalvon rakennetta ja silmän etuosia.

Harmaakaihissa sameus sijaitsee silmän sisällä olevassa linssissä, ei sarveiskalvossa. Kyynelerityksen mittaus auttaa selvittämään silmän pinnan nestetilannetta.

Silmänpaine mitataan, jotta esimerkiksi glaukoomaan liittyvä toissijainen vaurio ei jää huomaamatta. Fluoreseiinivärjäys osoittaa sarveiskalvon pintahaavan.

Väriaine tarttuu kohtaan, josta suojaavaa pintasolukkoa puuttuu. Tyypillinen dystrofinen kertymä on ilman uusia verisuonia, kun taas rappeumamuutokseen liittyy usein verisuonitusta.

Tutkimuksessa tarkistetaan myös luomien asento ja mahdolliset vierasesineet. Jos epäillään rasva-aineenvaihdunnan häiriötä, verestä voidaan tutkia paastokolesteroli, triglyseridit ja glukoosi.

Tarkemmat tutkimukset ja perinnöllisyys

Sarveiskalvon paksuutta voidaan mitata ultraäänellä turvotuksen arvioimiseksi. OCT-kuvaus näyttää sarveiskalvon eri kerroksia ja auttaa mittaamaan niiden paksuutta.

Konfokaalimikroskopialla voidaan arvioida endoteelisolujen muotoa ja tiheyttä. Silmän turvotus voi kuitenkin vaikeuttaa endoteelisolujen näkemistä.

Sarveiskalvosta otetuista valokuvista voidaan mitata, kuinka suuren alueen turvotus peittää. Silmätutkimuslausunnossa dystrofian alatyyppi merkitään erikseen, jotta stromaalinen, makulaarinen ja endoteelimuoto erottuvat toisistaan.

Makulaariseen dystrofiaan on joissakin roduissa käytettävissä geenitesti. Geenitesti ei korvaa silmän tutkimista muiden muutosten ja eri dystrofiamuotojen varalta.

Suomen virallisessa silmätutkimuksessa koira tunnistetaan ennen tutkimuksen tekemistä. Tutkimuksessa arvioidaan sarveiskalvon lisäksi myös muun muassa luomet, linssi, lasiainen ja silmänpohja.

Hoito

Oireeton kertymä ja pintahaava

Lääkityksen ja mahdolliset toimenpiteet määrää eläinlääkäri silmätutkimuksen perusteella. Oireetonta, näköä haittaamatonta stromaalista kertymää ei tavallisesti tarvitse hoitaa.

Pintahaavan yhteydessä voidaan tarvita paikallinen antibakteerinen lääkitys. Kivun vuoksi eläinlääkäri voi määrätä kipua lievittävän lääkkeen.

Kauluri ehkäisee silmän hankaamisesta aiheutuvia uusia vaurioita. Tavallinen sarveiskalvohaava paranee usein 3–5 päivässä, jos paranemista ei hidasta jatkuva ärsytys tai infektio.

Dystrofiaan liittyvä toistuvasti irtoava pintasolukko voi kuitenkin pitkittää paranemista. Jos haavaa ylläpitää luomen asentovirhe tai vierasesine, myös se on korjattava ennen haavan paranemista.

Uusiutuva tai syvä haava voi edellyttää silmäsairauksiin perehtyneen eläinlääkärin hoitoa. Toissijaisessa rasvakertymässä hoidetaan taustalla oleva silmän tulehdus tai veren kolesterolipitoisuutta suurentava sairaus.

Endoteelimuodon turvotuksen hoito

Alkuvaiheen turvotusta voidaan hoitaa eläinlääkärin valitsemalla hyperosmoottisella silmävalmisteella. Tavoitteena on lievittää nestekertymää ja siitä aiheutuvia oireita.

Vaikeissa tapauksissa voidaan harkita sarveiskalvon lämpökäsittelyä tai sidekalvoläppään perustuvaa leikkausta. Pintakeratektomiassa poistetaan sarveiskalvon pintakudosta ja hoitoa voidaan yhdistää sidekalvoläppään.

Tällaisten oireita lievittävien leikkausten hyöty voi olla tilapäinen. Valikoiduissa tapauksissa voidaan harkita koko sarveiskalvon tai sen endoteelikerroksen siirtoa.

Sarveiskalvosiirtoja tehdään koirille harvoin muun muassa luovuttajakudoksen saatavuuden ja komplikaatioriskien vuoksi.

Mitä uusista lääkehoidoista tiedetään?

ROCK-estäjiä on tutkittu koirien endoteelisairauksien mahdollisena lääkehoitona. Vuonna 2024 julkaistuun satunnaistettuun netarsudiilitutkimukseen osallistui 21 koiraa.

Näistä 13 sairasti endoteelidystrofiaa ja 8 ikään liittyvää endoteelin rappeumaa. Ensimmäisten 4 kuukauden aikana sekä omistajat että tutkijat olivat sokkoutettuja hoitoryhmälle.

Netarsudiililla ei osoitettu selvää hyötyä lumevalmisteeseen nähden sarveiskalvon paksuudessa, solutiheydessä tai turvotuksessa. Tutkimukseen otettiin vain silmiä, joissa turvotus peitti alle 40 % sarveiskalvosta.

Kaikilla netarsudiilia saaneilla koirilla esiintyi ainakin kerran sidekalvon punoitusta. Tämä punoitus ei kuitenkaan vaatinut lääkkeen lopettamista tai erillistä hoitoa.

Lisäksi 2 koiralla kyyneleritys pysyi vähentyneenä lääkityksen aikana ja tarvittiin paikallista immuunivasteeseen vaikuttavaa hoitoa.

Ennaltaehkäisy

Perinnöllisen dystrofian ehkäisyssä keskeisiä ovat jalostusvalinnat ja silmätutkimukset. Lievän pinnallisen tai stromaalisen löydöksen merkitys jalostukselle arvioidaan muodon ja rodun mukaan.

Näköä heikentävää tai kipua aiheuttavaa vakavaa muotoa sairastavaa koiraa ei tule käyttää jalostukseen. Endoteelidystrofia on syy jättää koira pois jalostuksesta.

Myös makulaarista dystrofiaa sairastava koira jätetään pois jalostuksesta. Pelkkä kertymän poistaminen tai oireiden rauhoittaminen ei muuta alkuperäistä perinnöllistä diagnoosia terveeksi.

Tärkeää koiranomistajalle

Virallista silmätutkimusta varten tilataan lähete Omakoira-palvelusta ennen vastaanottokäyntiä.

Kirjaa, kummassa silmässä sameus alkoi ja onko muutos levinnyt, sillä silmien välillä voi olla eroa.

Säilytä silmätutkimuksen lausunto ja tieto siitä, mitä kerrosta muutos koskee. Samantapainen valkea silmä ei tarkoita kaikilla koirilla samaa hoitoa tai samanlaista ennustetta.

Uusi kipu tai siristely voi merkitä pintahaavaa aiemmin kivuttomassa silmässä.

Hoitoa saavan haavan paranemista seurataan eläinlääkärin tutkimuksilla.

Kysy kontrollissa, onko tavoitteena seurata kertymää, lievittää turvotusta vai hoitaa haavaa. Kerro myös, onnistuuko lääkkeen antaminen kotona ja onko koiran liikkuminen tai tavaroiden löytäminen muuttunut.

Usein kysyttyä

Onko sarveiskalvon dystrofia aina kivulias?

Lievä stromaalinen kertymä on usein ilman tulehdusta ja kipua, joten pelkkä valkoinen läiskä ei tarkoita kipeää silmää. Sarveiskalvon pinnan rikkoutuminen tai endoteelimuodon turvotuskuplien puhkeaminen voi kuitenkin aiheuttaa voimakasta kipua, joka vaatii hoitoa.

Sokeutuuko koira sarveiskalvon dystrofiaan?

Useimpien koirien näkö säilyy, mutta ennuste riippuu siitä, mitä sarveiskalvon kerrosta sairaus koskee. Vaikea endoteelidystrofia voi samentaa sarveiskalvon kokonaan ja aiheuttaa kivuliasta haavautumista, joten sitä seurataan eri tavoin kuin lievää pintakertymää.

Tarvitseeko valkoinen sarveiskalvokertymä lääkitystä?

Stromaalista kertymää ei tavallisesti tarvitse hoitaa, jos se ei ärsytä silmää eikä heikennä näköä. Kivulias sarveiskalvohaava tarvitsee sen sijaan eläinlääkärin määräämän hoidon, johon voi kuulua paikallinen antibakteerinen lääkitys ja kivun lievitys.

Voiko ruokavalio auttaa sarveiskalvon sameuteen?

Ruokavalion muuttaminen voi vaikuttaa joihinkin veren rasva-aineenvaihduntaan liittyviin sarveiskalvon rappeumakertymiin. Tällainen toissijainen rappeuma erotetaan varsinaisesta dystrofiasta silmätutkimuksessa, joten samanlaiselta näyttävään sameuteen ei valita hoitoa pelkän ulkonäön perusteella. Tarvittaessa verestä tutkitaan kolesterolin ja triglyseridien pitoisuudet.

Onko sarveiskalvon dystrofialle geenitesti?

Makulaarisen dystrofian joihinkin rotumuotoihin on geenitestejä, mutta eri sarveiskalvomuutokset eivät ole sama sairaus. Geenitestaus ei korvaa silmien kliinistä tutkimusta, jossa arvioidaan muutoksen kerros, näön tila ja mahdolliset muut silmäsairaudet. Labradorinnoutajan makulaarinen muoto periytyy peittyvästi.