Märkärupi pennulla – impetigon oireet ja hoito

Yleiskuvaus

Impetigo kuuluu pinnallisiin pyodermiin eli ihon bakteeritulehduksiin. Pyoderma tarkoittaa kirjaimellisesti märkäkertymää ihossa, mutta termiä käytetään tavallisimmin bakteeriperäisestä ihotulehduksesta.

Ihon sarveiskerrokseen rajoittuva pintapyoderma on erillinen luokka varsinaisesta orvaskeden alueen pinnallisesta pyodermasta. Impetigon märkärakkulat sijaitsevat ihon pintakerroksessa karvatuppien välissä, mikä erottaa sen tavallisesta karvatupentulehduksesta.

Muutoksia tavataan erityisesti vatsan paljaalla iholla sekä nivusten ja kainaloiden vähäkarvaisilla alueilla. Tavallisin ikävaihe on noin 3–6 kuukautta, mutta myös tätä vanhempi pentu voi sairastua.

Tavallista koiran pentuimpetigoa ei pidetä tartuntatautina samalla tavalla kuin ihmisen impetigoa. Osa tapauksista paranee, kun pennun olosuhteet ja muu hoito korjataan.

Syyt

Ihon tavallinen bakteeri pääsee lisääntymään

Koiran yleisin pyoderman aiheuttajabakteeri on Staphylococcus pseudintermedius, joka kuuluu myös normaalin ihon mikrobistoon. Bakteerin löytyminen iholta ei siten automaattisesti tarkoita sairautta, vaan tulehdukseen liittyvät ihomuutos ja mikrobien lisääntyminen.

Ihon rikkoutuminen tai jatkuva kosteus voi heikentää sen suojaavaa pintaa ja helpottaa bakteerien liikakasvua. Myös ihon bakteeritasapainon muuttuminen tai vastustuskyvyn heikkeneminen voi edistää bakteeritulehdusta.

Pentujen impetigossa altistaviksi tekijöiksi on ehdotettu puutteellista ravitsemusta, sisäloisia ja samanaikaista virusinfektiota. Ulkoiset loiset voivat aiheuttaa iholle ärsytystä ja olla mukana pennun iho-ongelman taustalla.

Huonosti puhdistettu, ahdas kasvuympäristö on yksi märkäruvelle altistava olosuhdetekijä. Joissakin impetigotapauksissa stafylokokin tuottamat toksiinit voivat heikentää ihosolujen välisiä kiinnikkeitä ja lisätä solujen irtoamista toisistaan.

Aikuisen rakkulamuoto on eri tilanne

Aikuisten suurirakkulainen impetigo liittyy tavallisemmin vastustuskykyä heikentävään sairauteen kuin tavalliseen pentuvaiheeseen. Esimerkiksi liialliseen kortisolivaikutukseen liittyvää suurirakkulaista muotoa ei arvioida samalla tavalla kuin pennun vatsan lievää märkärupea.

Riskitekijät

Impetigo painottuu nuoriin koiriin ennen sukukypsyyttä, ja oireet voivat tulla esiin jo ensimmäisten pentukäyntien aikaan. Puutteellinen ruokinta ja hoitamattomat loistartunnat ovat käytännössä selvitettäviä riskitekijöitä varsinkin huonoista oloista tulleelta pennulta.

Vatsan, kainaloiden ja nivusten vähäinen karvapeite on tyypillinen ihomuutosten sijaintiin liittyvä piirre. Samanaikainen virustauti voi muuttaa muuten lievältä vaikuttavan iho-ongelman arviointia, jos pennun yleisvointi on huono.

Impetigoa on todettu myös 9-viikkoisella dalmatialaispennulla, joten tyypillinen ikäväli ei sulje pois nuorempaa pentua. Toistuvassa pyodermassa etsitään myös muuta jatkuvaa altistavaa tekijää, kuten allergiaa tai karvatuppipunkkitartuntaa.

Tyypilliset oireet

Tärkein löydös on ihon pintaan nouseva märkärakkula, joka ei ole selvästi sidoksissa karvatupen aukkoon.

• Vatsan, nivusten tai kainaloiden iholle tulee märkäpäisiä näppyjä.

• Rakkulan sisältö voi olla kellertävää tai vihertävää.

• Rakkulaa ympäröivä iho voi punoittaa.

• Hauras rakkula rikkoutuu helposti ja jättää iholle hilseilevän reunuksen.

• Rikkoutuneeseen kohtaan voi muodostua rupi tai karstaa.

• Karvapeite voi harventua paikallisesti muun pinnallisen pyoderman yhteydessä.

Impetigon isot pintamärkärakkulat voidaan usein erottaa karvatupentulehduksen pienemmistä karvatupen ympärille keskittyvistä näpyistä. Vähäkarvaisille alueille painottuvat muutokset voivat joskus olla myös laajemmin eri puolilla kehoa.

Selvä kutina antaa aiheen etsiä myös muita syitä, esimerkiksi syyhyä, vaikka iholla olisi märkäruven näköisiä muutoksia.

Komplikaatiot ja seuraukset

Lievän pintatulehduksen ennuste on yleensä hyvä

Tavallinen pentujen impetigo voi korjaantua pelkällä altistavien hoito-olosuhteiden parantamisella. Sairaus voi kuitenkin pitkittyä tai uusiutua, jos taustatekijä jää tunnistamatta ja hoitamatta.

Syvälle verinahkaan ulottuva pyoderma on vakavampi tilanne, johon liittyy suurempi bakteerien verenkiertoon pääsyn vaara. Kipu, ihonalainen turvotus ja verinen märkäerite sopivat syvään infektioon tavallista pintanäppyä paremmin.

Karvatupentulehdusta voi olla vaikeampi saada hallintaan kuin pelkkää ihon pinnan impetigoa, mikä korostaa oikean diagnoosin merkitystä. Aikuisen immunosuppressoituneen koiran suurirakkulainen muoto häviää harvoin itsestään, joten perussyyn etsiminen on keskeistä.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Ihomuutoksen sijainti ja solunäyte

Eläinlääkäri selvittää pennun iän, aiemman hoitoympäristön, ruokinnan ja loishoidot ennen ihomuutosten tarkkaa tutkimista. Hyvä valaistus ja suurennuslasi auttavat näkemään, lähteekö märkärakkulan keskeltä karva.

Karva märkärakkulan keskellä tukee karvatupentulehdusta, kun taas impetigon rakkula sijoittuu karvatuppien väliin. Varmistus perustuu nuoren koiran tyypilliseen ihomuutokseen ja bakteeritulehdusta tukevaan solunäytteeseen.

Karvatupen pintaan rajoittuva bakteeritulehdus luokitellaan follikuliitiksi, joten kahden samannäköisen rakkulan syntypaikka voi olla erilainen. Märkärakkulasta voidaan ottaa sisältöä lasille tutkittavaksi mikroskoopilla.

Pinnallisia muutoksia voidaan tutkia myös teippinäytteellä, josta nähdään solut ja ihon mikrobit. Tulehdusnäytteessä voidaan nähdä neutrofiilejä sekä solujen sisäisiä tai ulkopuolisia kokkibakteereja.

Solunäyte värjätään ennen tarkastelua, jotta tulehdussolut ja pienet bakteerit erottuvat mikroskoopissa paremmin. Viljelynäytteen kohdasta tarkistetaan samalla solunäytteellä, että tutkittavaan ihomuutokseen todella liittyy bakteereja.

Karvatuppipunkkitartunta ja silsa suljetaan pois tarvittaessa loisnäytteillä, karvatutkimuksella tai sienitutkimuksilla. Jos paikallishoito ei tuota odotettua vastetta, bakteeriviljely ja herkkyysmääritys auttavat tarkentamaan hoitoa.

Ihokoepalaa tarvitaan harvoin, mutta se voi erottaa impetigon esimerkiksi pemfiguksesta tai muusta steriilistä rakkulataudista. Impetigossa ihosolujen irtoaminen toisistaan eli akantolyysi on yleensä vähäistä tai puuttuu, mikä auttaa tulkitsemaan mahdollista kudosnäytettä.

Runsaat toisistaan irronneet ihosolut ja vähäinen bakteerimäärä voivat herättää epäilyn immuunivälitteisestä rakkulataudista bakteeriperäisen ihotulehduksen lisäksi. Myös korvalehtien, kuononselän tai anturoiden poikkeavat ihomuutokset voivat ohjata tutkimaan pemfiguksen mahdollisuutta, kun tavallisen pintainfektion oirekuva ei täsmää.

Turvonnut naama ohjaa eri diagnoosin selvittelyyn

Kasvojen äkillinen turvotus ja kipeät leuanalaiset imusolmukkeet voivat sopia juveniiliin selluliittiin eli pentujen strangles-tautiin. Juveniili selluliitti on immuunivälitteinen sairaus, jonka hoito perustuu eri periaatteeseen kuin bakteeriperäisen märkäruven hoito.

Pelkkä märkärakkulan näkeminen ei sen vuoksi riitä perusteeksi valita samaa lääkitystä kaikille pennuille.

Hoito

Paikallishoito riittää monelle pennulle

Eläinlääkäri määrää hoidon ja mahdollisen lääkityksen tutkittujen ihomuutosten, solunäytteen ja pennun yleisvoinnin perusteella. Pinnallisen bakteeritulehduksen ensisijainen hoito on yleensä paikallinen antimikrobinen hoito ilman suun kautta annettavaa antibioottia.

Myös metisilliinille resistentin bakteerin aiheuttama pinnallinen tulehdus voidaan usein hoitaa paikallisesti ilman systeemistä antibioottia. Valmiste ja sen muoto valitaan ihomuutosten laajuuden, karvapeitteen ja hoidon toteutettavuuden perusteella.

Paikallisessa yksittäisessä muutoksessa pyyhe tai voide voi olla käytännöllinen, mutta laajemmalle iholle voidaan valita shampoo tai suihke. Antiseptisenä vaikuttavana aineena käytetään esimerkiksi klooriheksidiiniä, jonka tarkoitus on vähentää ihon bakteerimäärää.

Pienessä avoimessa tutkimuksessa 17 impetigoa sairastavalla pennulla arvioitiin paikallishoitoa 3 viikon ajan ja todettiin hyvä hoitovaste. Vertailuryhmän puuttuessa tutkimus ei osoita, kuinka suuri osa paranemisesta olisi tullut jo hoito-olosuhteiden korjaamisesta.

Hyvää vastetta paikallishoitoon voidaan usein odottaa noin 2 viikossa. Pinnallisen pyoderman paikallishoidon teho arvioidaan tavallisesti uudelleen 2–3 viikon kohdalla vastaanotolla.

Hoidon päättyminen arvioidaan ihomuutosten ja kontrollitutkimuksen perusteella pelkän ennalta valitun päivämäärän sijaan. Pentu voidaan suojata nuolemiselta kaulurilla, jotta ihon paikallishoito ja paraneminen onnistuvat.

Milloin tarvitaan lisätutkimuksia tai systeemistä lääkettä?

Systeemistä antibioottia voidaan tarvita, jos impetigo ei reagoi paikallishoitoon riittävästi. Ennen lääkityksen laajentamista selvitetään, onko paikallishoito toteutunut ja onko iholla edelleen hoitoa hidastava muu sairaus.

Systeemistä hoitoa voidaan joutua harkitsemaan myös silloin, kun paikallista hoitoa ei voida toteuttaa riittävän hyvin koiran tai hoitajan olosuhteiden vuoksi. Myös syvä pyoderma kuuluu eri hoitoryhmään ja edellyttää yleensä bakteeriviljelyyn perustuvaa systeemistä hoitoa.

Antibioottivalinta perustuu tarvittaessa herkkyysmääritykseen, koska ihon stafylokokeilla voi olla lääkeresistenssiä. Huono ravitsemus, epähygieeninen ympäristö ja sisäloiset korjataan ihon paikallishoidon rinnalla.

Ennaltaehkäisy

Puhdas, kuiva ja pehmeä makuualusta vähentää ihon jatkuvaa altistumista kosteudelle ja ärsytykselle. Ravitsemuksen puutteiden korjaaminen kuuluu hoitoon ja ehkäisyyn, jos sellaisia todetaan pennun taustalta.

Sisä- ja ulkoloisten torjunta suunnitellaan pennulle sopivaksi, koska loistartunnat voivat altistaa märkäruvelle tai ylläpitää kutinaa. Toistuvan ihotulehduksen ehkäisyssä hoidetaan samanaikaisesti myös sen todettu taustasairaus.

Väärin valittu vastustuskykyä hillitsevä hoito voi osaltaan altistaa bakteeritulehduksen jatkumiselle tai uusiutumiselle. Pennun muu ennaltaehkäisevä terveydenhoito, kuten rokotusten suunnittelu, käydään läpi pentukäynneillä.

Tärkeää koiranomistajalle

Kirjaa, milloin ensimmäiset näpyt ilmaantuivat ja leviävätkö ne uusiin kohtiin. Ota selkeä kuva vatsasta ja muista oirealueista ennen puhdistamista. Merkitse myös ruokinta, aiemmat loishoidot ja pennun alkuperäiseen kasvuympäristöön liittyvät tiedot.

Kerro vastaanotolla, kutiseeko iho, lähteekö näppylän keskeltä karva ja onko pennulla kuumetta, väsymystä tai syömishalun muutosta. Säilytä tiedot käytetyistä paikallisvalmisteista ja mahdollisista haittavaikutuksista.

Pyydä näyttämään, miten iho käsitellään turvallisesti, ja sovi kontrolli hoitovasteen arvioimiseksi. Jos yleisvointi huononee tai naama turpoaa, ota yhteyttä jo ennen sovittua kontrollia. Älä aloita lapsen märkäruven lääkettä tai toisen eläimen vanhaa antibioottia pennulle omin päin.

Usein kysyttyä

Onko pennun märkärupi sama kuin lapsen märkärupi?

Koiran pentuimpetigo eroaa ihmisen helposti tarttuvasta märkäruvesta. Tavallisen koiran impetigon ei katsota tarttuvan samalla tavalla eläimestä toiseen. Sama nimi ei ole peruste käyttää lapselle määrättyä lääkettä koiralle. Pennun ihomuutoksen diagnoosi ja hoito suunnitellaan omalla vastaanotolla.

Tarvitseeko pentu aina antibioottikuurin?

Moni pinnallinen bakteeritulehdus voidaan hoitaa pelkällä paikallishoidolla. Systeemistä antibioottia harkitaan esimerkiksi silloin, kun impetigo ei reagoi paikalliseen hoitoon. Lääkevalintaa varten voidaan tarvita viljely ja herkkyystutkimus, etenkin ongelman toistuessa. Paikallisen hoidon tehoa arvioidaan myös eläinlääkärin uusintakäynnillä.

Voiko lievä märkärupi parantua itsestään?

Joillakin pennuilla impetigo rauhoittuu olosuhteiden ja muun hoidon parantuessa ilman voimakasta lääkitystä. Erityisesti ravitsemuksen, hygienian ja sisäloisten korjaaminen voi auttaa. Ihon hoitaminen voi silti nopeuttaa paranemista sen jälkeen, kun diagnoosi on varmistettu.

Miksi pennun naaman turpoaminen on eri asia?

Äkillinen kuonon ja naaman turvotus voi viitata juveniiliin selluliittiin tavallisen vatsan impetigon sijaan. Siinä immuunijärjestelmä kohdistuu koiran omaan ihoon ja hoito on erilainen. Myös leuanalaisten imusolmukkeiden turpoaminen tukee tämän vaihtoehdon selvittämistä.

Miten karvatupentulehdus erotetaan impetigosta?

Impetigon märkärakkulat ovat karvatuppien välissä ihon pinnassa. Karvatupentulehduksen rakkulan keskeltä voidaan puolestaan nähdä karva. Vastaanotolla hyvän valaistuksen, suurennuksen ja solunäytteen yhdistelmä auttaa erottamaan näitä ulkonäöltään samankaltaisia iho-ongelmia. Solunäytteessä bakteerit ja tulehdussolut tukevat infektion toteamista.