Leishmanioosi koiralla: oireet, tutkimukset ja hoito

Yleiskuvaus

Euroopassa koirien leishmanioosin tavallisin aiheuttaja on Leishmania infantum. Se on erityisesti Välimeren alueen tauti. Tuontikoirien ja matkailun mukana tartuntoja tulee myös alueille, joilla tauti ei leviä jatkuvasti. Suomen luonnossa ei todennäköisesti ole loisen levittämiseen sopivia hietasääskiä.

Tartunta ja kliininen sairaus ovat eri asioita: koira voi kantaa loista ilman oireita tai tavallisten laboratoriokokeiden muutoksia. Arviolta noin 10 % tartunnan saaneista koirista näyttää kliinisiä oireita. Tartunta voi silti aktivoitua myöhemmin.

Taudin esiintymisalueilla tartuntaa on todettu tavallisesti 5–30 %:lla koirista. Erityisen voimakkaan tartuntapaineen alueilla osuus voi ylittää 60 %. Nämä osuudet kuvaavat infektiota eivätkä pelkästään näkyvästi sairaita koiria.

Syyt

Hietasääski siirtää loisen ihon sisään

Tavallisin tartuntatapa on verta imevän naarashietasääsken pisto, jossa loisia päätyy koiran ihoon. Loinen tunkeutuu makrofageihin eli elimistön syöjäsoluihin ja lisääntyy niiden sisällä. Ihosta loisia voi levitä imuteitä ja verenkiertoa pitkin muihin elimiin.

Loisia löytyy esimerkiksi imusolmukkeista, pernasta, maksasta ja luuytimestä. Vahva soluvälitteinen puolustus voi pitää infektion pitkään hallinnassa. Runsas vasta-ainetuotanto ei sen sijaan välttämättä suojaa koiraa taudin etenemiseltä.

Tartunta voi siirtyä myös ilman hyönteistä

Tartunta voi siirtyä emästä pentuihin jo ennen syntymää. Myös verensiirto tartunnan saaneelta koiralta voi välittää loisen vastaanottajalle. Lisäksi sukupuoliteitse tapahtuva tartunta on osoitettu.

Purema- tai haavakontaktiin liittyvää tartuntaa pidetään mahdollisena, mutta tämän reitin näyttö on epävarmaa.

Riskitekijät

Riski kasvaa, kun koira asuu tai matkustaa hietasääskien levittämisalueella ilman toimivaa suojaa pistoilta. Ulkona asuvat ja metsästykseen käytettävät koirat altistuvat alueella tavallista enemmän. Myös endeemiseltä alueelta adoptoidun koiran tausta vaikuttaa tartunnan mahdollisuuteen.

Taudin puhkeamista voivat edistää samanaikaiset sairaudet, heikko ravitsemus ja puolustuskykyä heikentävät hoidot. Myös koiran rotu ja perinnölliset ominaisuudet voivat vaikuttaa oireisen taudin puhkeamiseen. Saksanpaimenkoirilla, rottweilereilla, cockerspanieleilla ja boksereilla on kuvattu alttiutta sairauden kehittymiseen.

Hietasääsket hakevat isäntäeläimiä pääosin auringonlaskun jälkeen, joten ulkona vietetty vuorokaudenaika vaikuttaa altistumiseen.

Tyypilliset oireet

Oireiden alkuun voi kulua noin 3 kuukautta tai useita vuosia tartunnasta. Ensimmäinen muutos voi olla pistokohdan pieni näppy tai haavauma korvalehdessä, kuonossa tai vatsalla. Paikallinen pistomuutos kestää yleensä useita viikkoja ja voi hävitä itsestään.

• Iho hilseilee, karva harvenee tai iholle muodostuu huonosti paranevia haavaumia.

• Ihomuutoksia näkyy erityisesti kasvoissa, korvissa ja raajoissa.

• Kynnet voivat kasvaa poikkeavan pitkiksi ja muuttua epämuotoisiksi.

• Koira laihtuu, väsyy ja jaksaa liikkua entistä huonommin.

• Imusolmukkeet suurenevat ja suun limakalvot voivat näyttää vaaleilta.

• Silmät tai silmäluomet tulehtuvat, ja silmät voivat myös kuivua.

• Jano ja virtsaaminen voivat lisääntyä munuaismuutosten vuoksi.

• Oireisiin voi kuulua nenäverenvuotoa, oksentelua, ripulia tai ontumista.

Laajat ihomuutokset eivät tavallisesti kutise, joten kutinan puute ei poista tartunnan mahdollisuutta.

Haavaumia tai kyhmyjä voi muodostua myös suun, sierainten ja sukupuolielinten limakalvoille. Lihasten surkastuminen voi muuttaa koiran ulkonäköä tavallisen laihtumisen lisäksi.

Komplikaatiot ja seuraukset

Munuaiskeräsiin kertyvät immuunikompleksit voivat käynnistää tulehduksen ja vähitellen munuaisten vajaatoiminnan. Munuaismuutoksia voi olla jo silloin, kun ne eivät vielä aiheuta näkyviä oireita. Vaikea krooninen munuaissairaus on leishmanioosin keskeinen kuolinsyy.

Immuunikomplekseja voi kertyä myös verisuoniin ja niveliin. Niveltulehdus, luutulehdus tai lihastulehdus voi selittää ontumista. Erittäin vaikeassa taudissa voi esiintyä keuhkoveritulppa tai loppuvaiheen munuaissairaus.

Ennuste on lievässä kliinisen luokan I sairaudessa yleensä hyvä. Luokan II kohtalaisen taudin ennuste vaihtelee hyvästä varaukselliseen. Vaikeassa luokassa III ennuste on varauksellinen tai huono. Erittäin vaikeassa luokassa IV ennuste on huono.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Infektio osoitetaan ja oireiden syy selvitetään

Tutkimuksiin kuuluu yksityiskohtainen matka- ja terveystausta sekä koiran koko kehon kliininen tutkimus. Verenkuva, veren biokemia ja virtsanäyte selvittävät infektion vaikutuksia elimistöön. Verenkuvassa voi ilmetä anemiaa eli punasolujen vähyyttä.

Veren globuliinipitoisuus voi kasvaa voimakkaasti ja albumiini vähentyä. Munuaisvauriota arvioidaan virtsan valkuaisen ja kreatiniinin suhteella eli UPC-arvolla. Kliininen vaikeusluokitus koskee oireisia tai laboratoriokokeissa sairaita koiria, ei pelkkää oireetonta tartunnan kantajuutta.

Lievän luokan I sairauden munuaisprofiiliin kuuluu alle 0,5:n UPC-arvo ilman munuaisarvojen poikkeavuutta. Yli 1:n UPC-arvo voi liittyä vaikean luokan III munuaiskeräsvaurioon.

Tutkimuksessa voidaan havaita myös maksan tai pernan suureneminen. Verihiutaleiden määrä tai niiden toiminta voi olla poikkeava. Muita samanaikaisia vektorivälitteisiä infektioita etsitään tarvittaessa, koska ne voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita.

Määrällinen vasta-ainetutkimus, kuten ELISA tai IFAT, mittaa loista vastaan syntyneen immuunivasteen voimakkuutta. Vasta-aineita voi ilmaantua vasta noin 3–5 kuukauden kuluttua tartunnasta. Oireettomassa infektiossa vasta-ainevasteen kehittyminen voi viipyä jopa vuosia.

Näytteen valinta vaikuttaa testin herkkyyteen

PCR-tutkimuksella etsitään loisen perimää esimerkiksi ihomuutoksesta, imusolmukkeesta tai luuytimestä. Veren ja virtsan PCR-testit löytävät infektion huonommin kuin sopivasta kohdekudoksesta tehdyt tutkimukset. Myös solunäytteessä voidaan nähdä loisia suoraan syöjäsolujen sisällä.

Näytteessä voi olla liian vähän loisia havaittavaksi, vaikka koira olisi selvästi sairas. Pelkkää PCR-testiä ei suositella oireettoman, rokottamattoman koiran seulontaan. Varmistettu tartuntakin voi esiintyä muun oireita aiheuttavan sairauden rinnalla.

Tarkempaa diagnoosia varten suositellaan yleensä 2–3 eri kudoksesta otetun näytteen tutkimista. Kudosnäytteen erityisvärjäys voi auttaa varmistamaan loisen, jota on vaikea nähdä tavallisessa mikroskooppitutkimuksessa. Aiempi leishmanioosirokotus huomioidaan, sillä osa rokotteista voi aiheuttaa vasta-ainetestissä ristiin reagoivia vasta-aineita.

Hoito

Lääkitys valitaan sairauden vaikeuden ja munuaisten tilanteen mukaan

Eläinlääkäri suunnittelee hoidon kliinisen vaiheen ja munuaissairauden perusteella. Tavallisia lääkeyhdistelmiä ovat allopurinoli ja miltefosiini tai allopurinoli ja meglumiiniantimonaatti. Lisäksi tarvitaan yksilöllistä tukihoitoa ja koiran terveydentilaan sopiva ruokavalio.

Vointi voi alkaa kohentua muutamassa viikossa, mutta kliininen toipuminen vie tavallisesti kuukausia. Lääkitys ei yleensä hävitä kaikkia loisia, joten hyvinvoivakin koira voi jäädä kantajaksi. Infektio voi uusiutua hoidon jälkeen. Useimmilla allopurinolilla hoidetuilla koirilla kliininen toipuminen on saavutettu noin 6–12 kuukaudessa.

Allopurinoli voi aiheuttaa ksantiinikiteitä tai -kiviä virtsateihin. Sen haittoihin kuuluu myös munuaisten mineralisaatio. Haittoja seurataan virtsanäytteillä ja tarvittaessa vatsan ultraäänitutkimuksella.

Miltefosiini voi heikentää ruokahalua tai aiheuttaa oksentelua ja ripulia. Meglumiiniantimonaatti voi ärsyttää pistoskohtaa ja vaurioittaa munuaisia. Lievän luokan I sairauden hoitovaihtoehdoista ja kliinisistä hoitotuloksista on vielä vain rajallisesti tutkimusnäyttöä.

Harvinaisena meglumiiniantimonaatin haittana on kuvattu myös haimatulehdus. Allopurinoli häiritsee loisen RNA:n ja valkuaisaineiden valmistusta. Domperidonia voidaan käyttää immuunivastetta muokkaavana lisähoitona. Immuunivastetta muokkaavien hoitojen tehosta tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustuloksia.

Kontrollit jatkuvat myös näkyvien oireiden hävittyä

Oireettoman tartunnan kantajan perustutkimuksia suositellaan noin 3–6 kuukauden välein. Hoidetun koiran vasta-ainepitoisuus voi osalla koirista pienentyä 6–12 kuukauden kuluessa. Uusi vasta-aineiden nousu yhdessä oireiden kanssa voi viitata taudin aktivoitumiseen.

Hoidetun sairaan koiran ensimmäinen laaja kontrolli suositellaan ensimmäisen hoitokuukauden jälkeen. Ensimmäisen vuoden aikana tutkimuksia jatketaan tavallisesti 3–4 kuukauden välein. Kliinisesti toipuneella koiralla kontrolliväli voi myöhemmin pidentyä 6–12 kuukauteen.

Ennaltaehkäisy

Hietasääskien pistoja ehkäistään koiralle sopivalla karkottavalla ulkoloisvalmisteella koko altistumisjakson ajan. Suojausta tarvitaan myös tartunnan saaneelle koiralle, jotta loinen ei siirtyisi siitä uusiin hietasääskiin. Valmisteen teho hietasääskiä vastaan on tarkistettava erikseen.

Riskialueella koiraa pidetään sisällä iltahämärästä aamun valkenemiseen, jolloin hietasääskien aktiivisuus painottuu. Ikkunoiden ja ovien tiheä verkotus voi vähentää hyönteisten pääsyä sisään. Välimeren alueella tartuntakausi ulottuu yleensä huhtikuusta marraskuuhun, mutta lämpimillä seuduilla suojausta voidaan tarvita ympäri vuoden.

Rokotus voi pienentää kliinisen sairauden riskiä, mutta se ei estä itse tartuntaa. Tartunnan saanutta koiraa ei käytetä jalostukseen tai verenluovuttajaksi. Matkan jälkeen määrällistä vasta-ainetestiä suositellaan noin 6 kuukauden kuluttua viimeisestä altistumisesta.

Oireettomien koirien seulontaan kuuluu myös infektion selvittäminen ennen leishmanioosirokotusta tai verenluovutusta.

Permetriiniä sisältäviä koiravalmisteita ei käytetä kissoille, koska aine on niille myrkyllistä.

Tärkeää koiranomistajalle

Säilytä koiran lähtömaata, matkoja, testejä ja aiempia lääkityksiä koskevat tiedot myös vuosien takaa. Kerro eläinlääkärille uudesta ihomuutoksesta, laihtumisesta, nenäverenvuodosta tai juomisen lisääntymisestä. Pidä sovitut virtsa- ja verikontrollit, vaikka koira olisi pirteä. Kysy ennen matkaa juuri kohteeseen sopivasta hietasääskisuojasta ja varmista, että koiran hoitajat tuntevat käytetyt valmisteet. Sovi etukäteen toimintaohje lääkityksen haittojen tai oireiden uusiutumisen varalle.

Leishmanioosi on zoonoosi eli myös ihmisiä sairastuttava infektio. Ihmisen tartunnan torjunnassa keskeistä on hyönteisen välittämän tartuntaketjun katkaiseminen. Hyvä hoitovaste ei poista koiran mahdollista merkitystä loisen lähteenä hietasääskille.

Saman talouden muiden koirien tartuntatilanne selvitetään tarvittaessa erikseen.

Usein kysyttyä

Voiko koira sairastua leishmanioosiin vasta Suomessa?

Voi, sillä tartunnan ja oireiden väliin voi jäädä kuukausia tai vuosia. Suomessa sairastuminen ei siten tarkoita, että koira olisi saanut tartunnan Suomessa. Loisen aiheuttama piilevä infektio voi aktivoitua uudelleen. Tutkimuksissa huomioidaan myös koiran vanhat ulkomaanmatkat.

Sulkeeko negatiivinen testi tartunnan pois?

Ei varmasti, sillä vasta-aineita voi kehittyä vasta 3–5 kuukautta tartunnan jälkeen ja oireettomalla koiralla myöhemminkin. Myös PCR-tutkimuksen herkkyys riippuu näytteestä. Pelkkää PCR-testiä ei suositella terveen koiran seulontamenetelmäksi. Määrällinen vasta-ainetesti voi täydentää PCR-tutkimusta oireettoman koiran seulonnassa.

Voiko leishmanioosin parantaa pysyvästi?

Hoito voi palauttaa koiran hyvän kliinisen voinnin, vaikka kaikkia loisia ei saataisi hävitettyä. Uusiutuminen on tavallista. Siksi hoitovasteen arviointiin kuuluu oireiden lisäksi laboratorioseuranta, eikä pelkkä ihon parantuminen osoita infektion loppuneen.

Korvaako rokotus hietasääskien torjunnan?

Ei, sillä rokote pienentää sairauden kehittymisen riskiä mutta ei estä tartuntaa. Karkottava ulkoloissuoja kuuluu ehkäisyyn myös rokotetulla koiralla. Altistuminen huomioidaan koko matkan tai paikallisen hietasääskikauden ajan. Rokotusta harkittaessa koiran tartuntatilanne selvitetään etukäteen.

Miksi virtsanäyte kuuluu seurantaan, vaikka oireet ovat ihossa?

Leishmanioosi voi vaurioittaa munuaisia jo ennen näkyviä munuaisoireita. Virtsan valkuaisen ja kreatiniinin suhde auttaa arvioimaan munuaisvaurion vaikeutta. Lisäksi allopurinolilääkitykseen voi liittyä virtsakiteitä ja -kiviä, joita pitää seurata. Seurantaan voidaan liittää myös vatsan ultraäänitutkimus.