LemmikkipäiväkirjaPäiväkirja
Ruoansulatuselimet

Nuoruusiän ien- ja suutulehdus (juveniili gingivostomatiitti) kissoilla: syyt, oireet ja ehkäisy

Nuoruusiän ien- ja suutulehdus (juveniili gingivostomatiitti) on vaikea suun tulehdussairaus, joka kehittyy pennuille ja nuorille kissoille. Se liittyy elimistön poikkeavaan immuunivasteeseen virusinfektioille (FHV-1, FCV, FeLV, FIV) ja näkyy ikenien ja suun limakalvon voimakkaana tulehduksena. Sairauteen liittyy kova kipu, syömättömyys ja laihtuminen.

9 min lukuaikaLähteet

Virusten ja immuunipuolustuksen yhteys ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen tapaus johtuisi osoitetusta virusinfektiosta. Nuoren kissan voimakas ientulehdus ja laajempi suutulehdus täytyy erottaa toisistaan. Diagnoosi perustuu tulehduksen sijaintiin ja hampaiden tukikudosten tutkimiseen.

Kiireesti eläinlääkäriin

Ota nopeasti yhteys eläinlääkäriin, jos nuorella kissalla on jokin seuraavista:

  • syömisen loppuminen tai selvästi vähentynyt syöminen suukivun vuoksi;
  • runsas kuolaaminen ja kivulias nieleminen tai ruoan ottaminen suuhun;
  • jatkuva verenvuoto suusta tai nopeasti paheneva suun turvotus;
  • huomattava velttous, laihtuminen tai nopeasti heikkenevä yleisvointi.

Hoitopaikan löydät eläinlääkärioppaasta.

Yleiskuvaus

Normaalisti immuunijärjestelmä hallitsee reaktiota viruksiin. Joillekin pennuille kehittyy liiallinen immuunireaktio, joka vaurioittaa suun kudoksia. Seurauksena on krooninen ien- ja suutulehdus: tulehdus ulottuu ikeniin, kieleen, pehmeään kitalakeen ja poskien limakalvoon. Tauti on usein vaikea ja vaatii pitkää hoitoa.

Ientulehduksessa tulehdus rajoittuu ikeneen. Parodontiitissa vaurio ulottuu hampaan kiinnityskudoksiin ja leukaluuhun, jolloin hampaan tuki heikkenee. Gingivostomatiitissa tulehdusta esiintyy ikeniä laajemmin suun limakalvoilla. Nämä muutokset voivat esiintyä samalla potilaalla, mutta ne eivät tarkoita samaa diagnoosia.

Plakki on hampaan pinnalle kertyvää bakteeripeitettä eli biofilmiä. Se voi ylläpitää ienkudoksen tulehdusta. Hammaskivi on kovettunutta plakkia, jonka pinta helpottaa uuden bakteeripeitteen kertymistä. Runsasta hammaskiveä ei kuitenkaan tarvita siihen, että suu olisi kipeä tai tulehdus olisi vakava.

Syyt

  • virusinfektiot: calicivirus (FCV), herpesvirus (FHV-1), FeLV, FIV;
  • elimistön poikkeava immuunireaktio viruksen antigeeneille;
  • bakteerien aiheuttamat jälkitaudit;
  • plakki ja hammaskivi (pahentavat tulehdusta).

Varhain alkavan voimakkaan ientulehduksen perimmäistä syytä ei tunneta täysin. Kroonisen gingivostomatiitin tausta on todennäköisesti monitekijäinen. Kalikiviruksen ja sairauden välillä on yhteys, mutta yhteys ei todista virusta jokaisen potilaan ainoaksi aiheuttajaksi. Myöskään kaikkien muiden lueteltujen virusten syyroolia ei voida olettaa samanlaiseksi.

Riskitekijät

  • pennut ja alle 2-vuotiaat kissat;
  • löytöeläinkotien ja kasvattamoiden kissat (paljon infektioita);
  • rokottamattomat pennut;
  • kissat, joiden vastustuskyky on heikentynyt.

Nuori ikä auttaa tunnistamaan varhain alkavan sairauden, mutta rokottamattomuus ei yksin määritä suutulehduksen diagnoosia. Rokotus vähentää siihen kuuluvien tartuntatautien riskejä ja oireita, mutta ei takaa suojaa kaikilta tartunnoilta tai krooniselta suutulehdukselta. Kissojen yksittäisistä ikä-, rotu- ja ympäristöriskeistä ei ole kaikilta osin kattavaa tietoa.

Tyypilliset oireet

  • ikenien ja suun limakalvon voimakas tulehdus;
  • ikenien verenvuoto;
  • kova kipu, kissa kieltäytyy kuivaruoasta tai lakkaa syömästä kokonaan;
  • kuolaaminen, pahanhajuinen hengitys;
  • laihtuminen ja riutuminen;
  • aggressiivisuus tai levottomuus, kun suuta yritetään tutkia;
  • joskus kuume ja velttous.

Kissa voi tulla ruokakupille nälkäisenä mutta perääntyä, pudottaa ruokaa suustaan tai pureskella poikkeavasti. Osa suosii pehmeää ruokaa, osa syö silti kovaa ruokaa kivusta huolimatta. Pelkkä ruokakupilla käyminen ei siksi osoita, että ravintoa tulisi riittävästi.

Myös turkin hoito tai tavallinen sosiaalinen käyttäytyminen voi vähentyä. Suuta ei kannata avata väkisin oireiden varmistamiseksi. Vastustelu voi liittyä kipuun ja pelkoon, eikä sitä pidä tulkita pelkäksi käytösongelmaksi. Kaikki nuoret kissat eivät näytä omistajalle selviä kipuoireita.

Komplikaatiot ja seuraukset

  • pitkäaikainen laihtuminen ja riutuminen;
  • toissijaiset bakteeri-infektiot;
  • kroonisen suutulehduksen kehittyminen;
  • hampaiden irtoaminen;
  • jatkuvan kivun heikentämä elämänlaatu.

Ientulehdus voi olla palautuva, jos tulehdusta ylläpitävät tekijät saadaan hallintaan. Kiinnityskudoksen ja luun menetys on sen sijaan pysyvä muutos. Hampaiden irtoamista ei pidä odottaa diagnoosin varmistamiseksi, sillä vaurioita voi olla ennen kuin hampaan liikkuvuus näkyy kotona.

Jatkuva syömisen vaikeus voi heikentää ravitsemustilaa ja kasvua. Kivun hoito ja ravinnonsaannin turvaaminen kuuluvat siksi hoitoon jo tutkimusten ja varsinaisen hammashoidon suunnittelun aikana.

Diagnoosi eläinlääkärissä

  • suun tutkiminen (tyypillinen tulehdus ja haavaumat);
  • verikokeet (immuunitila, tulehdusmerkit);
  • virustestit (FeLV, FIV, calicivirus FCV);
  • limakalvon solu- tai kudosnäyte vaikeissa tapauksissa;
  • hampaiden ja leuan röntgenkuvat (hampaiden ja juurten kunto).

Hereillä tehtävä tutkimus on alkuarvio. Koko suun tutkiminen, ientaskujen mittaus ja hampaiden röntgenkuvaus tehdään tarvittaessa yleisanestesiassa. Näin havaitaan juurten, leukaluun ja ienrajan alapuolen muutoksia, joita pelkkä ikenen punoituksen katsominen ei paljasta.

Varhain alkavaa ientulehdusta selvittäneessä pienessä potilastutkimuksessa röntgenkuvat paljastivat tukikudossairautta, joka ei aina näkynyt hereillä tehdyssä tarkastuksessa. Tulos korostaa perusteellisen tutkimuksen merkitystä, mutta ei tarkoita, että kaikilla punoittavista ikenistä kärsivillä pennuilla olisi yhtä vaikea sairaus.

Verikokeilla arvioidaan yleisterveyttä ja mahdollisia samanaikaisia sairauksia. FeLV- ja FIV-testit voivat vaikuttaa hoidon suunnitteluun. Positiivinen calicivirustesti ei yksin vahvista kroonista gingivostomatiittia. Epätyypillinen, paikallinen tai huonosti paraneva limakalvomuutos voi edellyttää kudosnäytettä muiden sairauksien erottamiseksi.

Nuoruusiän ientulehdus ja krooninen ien- ja suutulehdus eivät ole sama asia

  • nuoruusiän ientulehdus ilmaantuu hampaiden vaihtumisen aikaan (3–9 kuukauden iässä): ikenet punoittavat ja turpoavat puhkeavien hampaiden ympärillä; se on yleisempi maine cooneilla, siamilaisilla, abessinialaisilla ja persialaisilla, ja hyvällä hoidolla se yleensä häviää aikuisikään mennessä;
  • krooninen ien- ja suutulehdus on aikuisten kissojen koko suuontelon vaikea tulehdus, joka liittyy usein kalikivirukseen; sitä hoidetaan eri tavalla.

Kroonista gingivostomatiittia voi esiintyä myös nuorella kissalla. Toisaalta nuoruusiän ientulehduksen paranemista aikuiseksi kasvaessa ei voi luvata etukäteen: osalle kehittyy nopeasti etenevää parodontiittia tai laajempaa suutulehdusta. Voimakkaasti tulehtunutta suuta ei siksi jätetä hoitamatta odottaen hampaidenvaihdon päättymistä. Rotualttiutta koskevat tiedot ovat rajallisia, eivätkä luetellut rodut yksin ennusta yksittäisen kissan taudinkulkua.

Hoito

  • hammaskiven poisto ja hampaiden puhdistus nukutuksessa sekä päivittäinen hampaiden harjaus kotona;
  • kivunlievitys voimakkaassa tulehduksessa;
  • kroonisessa ien- ja suutulehduksessa tehokkain hoito on useimpien tai kaikkien poskihampaiden poisto, jonka jälkeen tulehdus häviää tai lievittyy selvästi useimmilla kissoilla;
  • antibiootit ja kortisoni tuovat vain tilapäistä helpotusta.

Harjaus aloitetaan tai sitä jatketaan vasta, kun eläinlääkäri arvioi suun kestävän sen. Kivuliaan, haavaisen limakalvon harjaaminen voi pahentaa epämukavuutta. Nukutuksessa tehtävässä hoidossa poistetaan myös ienrajan alainen plakki ja arvioidaan kunkin hampaan säilyttämismahdollisuus. Pelkkä näkyvän hammaskiven puhdistaminen ei riitä vaikeaan tukikudossairauteen.

Hampaiden poiston laajuus perustuu diagnoosiin ja tulehduksen jakautumiseen. Varhainen ientulehdus ei automaattisesti tarkoita kaikkien hampaiden poistamista. Todetussa kroonisessa gingivostomatiitissa poskihampaiden tai kaikkien hampaiden poisto voi vähentää tulehdusta merkittävästi, mutta osa kissoista tarvitsee myöhemminkin lääkehoitoa. Toimenpiteeseen kuuluu asianmukainen kivunlievitys.

Antibiootit eivät yksin poista plakkia tai korjaa vaurioituneita kiinnityskudoksia. Niitä käytetään valittuihin tilanteisiin. Myös puolustusreaktiota vaimentavien tai muokkaavien lääkkeiden tarve ratkaistaan yksilöllisesti. Pitkäaikaista hoitoa ei aloiteta pelkän virustestin tai nuoren iän perusteella.

Kotihoito ja hoitovaste

Tarjoa ruokaa, jota kissa pystyy syömään, ja noudata toimenpiteen jälkeen annettua ruokintaohjetta. Seuraa syötyä määrää ja painon kehitystä. Jos ruokahalua näyttää olevan mutta syöminen sattuu, ota yhteys hoitopaikkaan kivunhoidon ja ravitsemuksen arvioimiseksi. Ruokaa ei pakoteta kissan suuhun.

Lääkkeet annetaan määrätyllä tavalla. Jos suun käsittely on liian kivuliasta lääkkeen antamiseksi, pyydä ohje vaihtoehtoiseen antotapaan. Merkitse muistiin kuolaaminen, ruoan pudottelu, verenvuoto ja käyttäytymisen muutokset. Havainnot auttavat arvioimaan kipua myös silloin, kun kissa vaikuttaa vastaanotolla erilaiselta kuin kotona.

Kontrollissa tarkistetaan, väheneekö tulehdus ja paraneeko syöminen. Ensimmäisen hoidon jälkeen jatkuva tai paheneva tulehdus on syy arvioida diagnoosi ja suunnitelma uudelleen. Hampaanpoiston jälkeinen oireilu voi vaatia lisätutkimuksia, eikä sitä selitetä automaattisesti normaaliksi toipumiseksi. Hoitotulos arvioidaan sekä suun löydösten että kissan toimintakyvyn perusteella.

Ehkäisy

  • Rokota pennut tärkeimpiä virustauteja vastaan.
  • Tarkista nuoren kissan suu säännöllisesti.
  • Hoida hampaita (harjaus, plakin ehkäisy).
  • Pidä ympäristö puhtaana ja vähennä stressiä.
  • Hakeudu ajoissa eläinlääkäriin, jos huomaat merkkejä suukivusta.

Terveeseen suuhun sopiva kotihoito opetetaan asteittain ja ilman pakottamista. Käytä vain kissalle tarkoitettua hammastahnaa tai -geeliä. Harjauksen, ruokavalion ja muiden plakkia vähentävien keinojen soveltuvuudesta sovitaan eläinlääkärin kanssa. Ne tukevat suun terveyttä, mutta eivät takaa kroonisen gingivostomatiitin ehkäisyä tai korvaa todetun sairauden hoitoa.

Tärkeää kissanomistajalle

Nuoruusiän ien- ja suutulehdus on vaikea sairaus, joka kroonistuu usein. Muista: jos nuori kissasi kieltäytyy ruoasta, kuolaa ja sen hengitys haisee, vie se heti eläinlääkäriin. Mitä aiemmin hoito aloitetaan, sitä paremmat mahdollisuudet on säilyttää suun terveys ja kissan elämänlaatu.

Ennuste vaihtelee diagnoosin ja hoitovasteen mukaan. Pelkkä nuoruusiän ienpunoitus ei tarkoita väistämättä elinikäistä vaikeaa suutulehdusta. Toisaalta hyvä kasvaminen tai hetkellisesti parempi ruokahalu ei poista kontrollin tarvetta, jos suussa on todettu merkittäviä muutoksia.

Tämä artikkeli on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi eikä korvaa eläinlääkärin hoitoa. Jos huomaat kissallasi sairauden oireita, ota yhteys eläinlääkäriin.

Usein kysyttyä

Onko punainen ien hampaidenvaihdossa aina normaalia?

Voimakas, vuotava tai pitkittyvä tulehdus tutkitaan. Nuorellakin kissalla voi olla hampaiden tukikudosten vaurioita, jotka eivät näy kotona. Kivun tai syömisen vaikeuden kanssa ei jäädä odottamaan aikuisikää.

Voiko positiivinen calicivirustesti ratkaista diagnoosin?

Ei yksinään. Tulehduksen sijainti ja hampaiden sekä tukikudosten kunto ovat keskeisiä. Kalikivirusta voi esiintyä ilman kroonista gingivostomatiittia, joten testitulos tulkitaan osana kokonaisuutta.

Voiko nuori kissa toipua ilman kaikkien hampaiden poistoa?

Voi, jos diagnoosi ja hampaiden kunto mahdollistavat säilyttävän hoidon. Vaikeassa tukikudossairaudessa tai kroonisessa gingivostomatiitissa poistoja voidaan tarvita. Hoitovaste ja jatkohoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti.

Tassusen toimitus

Lähteet

Työkalut
Kissan oireetRokotusohjelmaMyrkyllistä vai ei?RotuluetteloMikä rotu sopii minulle?RuokalaskuriIkä ihmisvuosinaKaikki työkalut →