Kiveskasvaimet koiralla – oireet ja hoito

Yleiskuvaus

Kiveskasvain tarkoittaa kiveksen solujen hallitsemattomasta lisääntymisestä syntyvää muutosta. Tavallisimmat tyypit ovat Leydigin solukasvain, Sertolin solukasvain ja seminooma.

Kiveskasvainten osuudeksi urosten kaikista kasvaimista on arvioitu 16–27 %. Myös 4–7 %:n osuus on ilmoitettu, joten yleisyysluvut eroavat toisistaan.

Nämä osuudet kuvaavat kasvainten jakaumaa, eivät sitä, kuinka suuri osa kaikista uroskoirista sairastuu. Leydigin solukasvaimia on vähintään 50 % kiveskasvaimista joissakin tutkituissa koiraryhmissä.

Sertolin solukasvainten osuudeksi on ilmoitettu 7,4–8 %. Kasvaimen aiheuttama haitta voi liittyä hormonieritykseen enemmän kuin pahanlaatuiseen kasvuun.

Syyt

Mistä soluista kasvain syntyy?

Seminooma saa alkunsa siittiöitä muodostavan solulinjan soluista. Leydigin solut sijaitsevat siementiehyiden välissä ja tuottavat normaalisti uroshormoneja.

Sertolin solut tukevat siittiöiden kehitystä siementiehyissä. Samassa kiveksessä voi esiintyä useampaa kasvaintyyppiä yhtä aikaa.

Sekakasvaimessa voi puolestaan olla sekä siittiösolulinjan että tukikudoksen kasvainsoluja. Muut kiveksessä syntyvät kasvaintyypit ovat harvinaisia.

Sertolin solukasvaimen kasvu voi puristaa ja tuhota ympäröivää normaalia kiveskudosta.

Miksi hormonioireita syntyy?

Yli 50 % Sertolin solukasvaimista tuottaa estrogeeneja eli naishormoneja. Vatsaontelossa sijaitsevista Sertolin solukasvaimista noin 70 % on hormonaalisesti aktiivisia.

Leydigin solukasvaimet tuottavat oireita aiheuttavia hormoneja huomattavasti harvemmin. Kasvaimen tarkka syntysyy jää usein epäselväksi, ja taustalla voi olla useita perinnöllisiä sekä ympäristötekijöitä.

Kasvaimen estrogeeni voi vaimentaa aivojen ja aivolisäkkeen normaalia hormonaalista ohjausta.

Riskitekijät

Kiveskasvaimia todetaan erityisesti yli 10-vuotiailla koirilla. Nuorempikin koira voi sairastua, etenkin jos sillä on piilokives.

Yli 6-vuotiailla piilokiveksisillä uroksilla kasvainriski korostuu. Piilokives on kives, joka on jäänyt kivespussin sijasta vatsaonteloon tai nivusalueelle.

Piilokiveksen kasvainriskiksi on arvioitu noin 13-kertainen normaalisti laskeutuneeseen kivekseen verrattuna. Piilokiveksisyys altistaa etenkin Sertolin solukasvaimelle ja seminoomalle, mutta vastaavaa yhteyttä Leydigin solukasvaimeen ei ole todettu.

Rotuyhteyksiä on kuvattu esimerkiksi bokserilla, saksanpaimenkoiralla ja afgaaninvinttikoiralla. Kasvain voi kehittyä myös täysin normaalisti kivespussiin laskeutuneeseen kivekseen.

Molemminpuolisuutta on ilmoitettu Leydigin solukasvaimissa 43 %, Sertolin solukasvaimissa 11 % ja seminoomissa 18 %. Siksi toisenkin kiveksen tutkiminen kuuluu arvioon, vaikka näkyvä muutos olisi vain toisella puolella.

Tyypilliset oireet

Moni kasvain havaitaan sattumalta ilman näkyviä sairauden merkkejä.

• Kiveksessä tuntuu uusi kyhmy tai epätasainen paksuuntuma.

• Kivekset ovat muuttuneet erikokoisiksi tai kivespussi turpoaa.

• Nännit tai maitorauhaset suurenevat uroksella.

• Karvaa lähtee symmetrisesti kehon molemmilta puolilta.

• Iho tummuu karvattomilla alueilla.

• Esinahka alkaa roikkua tavallista enemmän.

• Uros kiinnostaa muita uroksia tavallista enemmän.

• Seksuaalinen kiinnostus vähenee tai koira alkaa virtsata kyykyssä.

Hormonaalisesti muuttunut toinen kives voi myös pienentyä.

Levinneeseen tautiin voi liittyä laihtumista, ruokahaluttomuutta tai oksentelua.

Virtsaamis- tai ulostamisvaikeus voi johtua virtsateiden tai eturauhasen lähellä olevista etäpesäkkeistä.

Sertolin solukasvaimen hormonaaliseen oirekuvaan voi kuulua myös maidoneritystä uroksen maitorauhasista.

Hormoniperäisiä karvattomia alueita voi ilmestyä sukuelinten ympärille, reisien sisäpinnalle, vatsalle, rintakehälle ja lapojen seudulle.

Komplikaatiot ja seuraukset

Luuydinvaurio ja etäpesäkkeet

Estrogeeniylimäärä voi vähentää luuytimen verisolutuotantoa. Punasolujen vähenemisestä syntyy anemia, joka voi näkyä kalpeutena ja väsymyksenä.

Verihiutaleiden väheneminen voi aiheuttaa verenvuotoa. Myös tulehduksia torjuvien valkosolujen määrä voi laskea.

Karvattomuutta, anemiaa tai luuydinvauriota on kuvattu enimmillään 15 %:lla estrogeenia erittävän Sertolin solukasvaimen sairastavista koirista. Sertolin solukasvaimen ja seminooman leviämisriskiksi ilmoitetaan alle 15 %.

Tarkemmat arviot ovat Sertolin solukasvaimelle 0,6–9,0 % ja seminoomalle alle 10 %. Leydigin solukasvain lähettää etäpesäkkeitä vain harvoin.

Etäpesäkkeitä voi tulla vatsan imusolmukkeisiin ja esimerkiksi keuhkoihin. Ennuste on yleensä hyvä, jos kasvain poistetaan eikä koiralla ole etäpesäkkeitä tai luuydinvauriota.

Hormonivaikutukseen voi liittyä eturauhasen limakalvosolukon muuttumista ja kystistä suurenemista. Sertolin solukasvaimessa suurempi koko voi lisätä leviämisen riskiä.

Diagnoosi eläinlääkärillä

Tutkiminen ja kuvantaminen

Eläinlääkäri tunnustelee molemmat kivekset ja arvioi niiden koon sekä rakenteen. Kivespussista puuttuva kives herättää epäilyn piilokiveksisyydestä.

Vatsaontelon ultraääntä käytetään piilokiveksen tai vatsassa olevan kasvaimen etsimiseen. Ultraäänellä voidaan arvioida myös kasvaimen muuttamaa kiveksen sisäistä rakennetta.

Levinneisyystutkimuksiin voivat kuulua verikokeet, virtsatutkimus ja rintakehän röntgenkuvat. Peräsuolen kautta tehtävä tunnustelu täydentää lantion alueen tutkimusta.

Tietokonetomografiaa voidaan tarvita piilokiveksisen koiran vatsan imusolmukkeiden ja elinten arviointiin. Suurentuneesta tai poikkeavalta tuntuvasta imusolmukkeesta voidaan ottaa näyte etäpesäkkeen selvittämiseksi.

Hormonit ja kudosnäyte

Hormonioireiden selvittämisessä voidaan mitata testosteronia ja estradiolia sekä arvioida niiden suhdetta. Esinahan solunäyte voi osoittaa estrogeenin vaikutusta kudoksessa.

Lopullinen kasvaintyyppi varmistuu yleensä poistetun kiveksen mikroskooppisesta kudostutkimuksesta eli histopatologiasta. Patologi arvioi kudoksesta myös kasvaimen käyttäytymiseen liittyviä piirteitä.

Erityistilanteessa ohutneulanäytteellä voidaan selvittää, onko muutos kasvain vai esimerkiksi kysta. Neulanäytteen tai koepalan otto voi kuitenkin vahingoittaa kiveksen suojaavaa veri-kivesestettä ja heikentää hedelmällisyyttä.

Seminooman solut voivat näyttää mikroskoopissa pahanlaatuisilta, vaikka kasvaimen käyttäytyminen olisi hyvänlaatuista.

Miksi kudostutkimus tarvitaan?

Yhdysvaltalaisessa 10 vuoden koepalatarkastelussa tutkittiin 156 kivestä 107 koiralta. Näistä kiveksistä 92:ssa eli 59 %:ssa todettiin kasvain.

Kasvaimeen liittymätön muutos löytyi 46 kiveksestä eli 29 %:sta tutkituista kiveksistä. Tällaisia muita löydöksiä olivat tulehdus, verenkiertohäiriö ja kiveksen surkastuminen.

Tutkituista kiveksistä 13:ssa eli 8 %:ssa ei havaittu merkittävää mikroskooppista poikkeavuutta. Yli 15 %:ssa kiveksistä esiintyi useita kasvaimia samassa kiveksessä.

Kyse on tutkittavaksi lähetetyistä koepaloista, joten osuudet eivät kuvaa kaikkien koirien sairastumisriskiä. Tarvittaessa immunohistokemialliset värjäykset auttavat patologian laboratoriota tarkentamaan kasvaimen luokittelua.

Myös muualla virtsa- tai sukupuolielimistössä syntynyt syöpä voi lähettää etäpesäkkeen kivekseen. Sertolin solukasvaimen runsas sidekudos voi tehdä muutoksesta erityisen kiinteän.

Leydigin solukasvain voi näkyä kudostutkimuksessa pehmeänä, keltaisena kyhmynä, jossa on verenvuotoa. Seminooma voi kasvaa laajaksi niin, että koko kives suurenee tai sen muoto muuttuu selvästi poikkeavaksi.

Hoito

Leikkaus ja jatkohoidon valinta

Tavallisin hoito on kivesten kirurginen poistaminen eli kastraatio. Piilokiveksen ja hormoneja erittävän kasvaimen poistaminen on erityisen tärkeää komplikaatioiden ehkäisemiseksi.

Nivusalueen piilokives voidaan tavallisesti poistaa sen kohdalle tehtävästä ihoviillosta. Vatsaontelossa oleva kives poistetaan vatsan kautta tehtävällä leikkauksella.

Vain sairaan kiveksen poistoa voidaan harkita, jos toinen kives näyttää tutkimuksessa ja ultraäänessä normaalilta ja hedelmällisyys halutaan säilyttää. Hormonaalisesti aktiivisen kasvaimen jälkeen tarvitaan veriarvojen ja hormonitoiminnan seurantaa.

Levinneeseen tautiin voidaan harkita solunsalpaaja- tai sädehoitoa. Eläinlääkäri määrää toimenpiteen jälkeisen kipulääkityksen ja arvioi sen tarpeen toipumisen aikana.

Toipuminen kotona

Leikkausalueen nuoleminen estetään eläinlääkärin suosittelemalla kaulurilla tai muulla sopivalla suojalla. Haava pidetään kuivana, eikä koiraa päästetä uimaan ennen paranemista.

Juoksemista, hyppimistä, rajua leikkiä ja portaiden käyttöä rajoitetaan kotiutusohjeen mukaisesti. Ulkoilu tapahtuu aluksi hihnassa tarpeilla käyntiä varten.

Ensimmäisen 24 tunnin aikana ruokahalu voi olla tavallista heikompi nukutuksen jälkeen. Lievä mustelma tai punoitus voi kuulua ensimmäisten päivien normaaliin haavaparanemiseen.

Jatkuva erittäminen, märkä tai paha haju tarvitsee uuden arvion.

Haavaan ei laiteta voiteita, suihkeita tai muita paikallistuotteita ilman hoitavan eläinlääkärin nimenomaista ohjetta. Rauhallinen tekeminen, kuten ruokapulmat, voi helpottaa oloja liikunnan ollessa rajoitettua toipumisen aikana.

Ruokavaliota ei vaihdeta äkillisesti toipumisen aikana ilman erillistä eläinlääkärin ohjetta. Ulostaminen voi viivästyä 1–2 päivää leikkauksen jälkeen muun muassa vähentyneen syömisen vuoksi.

Liikuntaa lisätään asteittain haavan paranemisen ja kontrollikäyntien löydösten perusteella ennen paluuta tavallisiin lenkkeihin.

Raikasta vettä pidetään saatavilla, ellei eläinlääkäri ole antanut tilanteeseen erillistä ohjetta.

Ennaltaehkäisy

Kivesten poistaminen ehkäisee niihin myöhemmin syntyviä kasvaimia. Kastraation kokonaishyötyä arvioitaessa huomioidaan, että elinajanodotteeseen vaikuttaa moni muukin tekijä kuin sukupuolihormonit.

Piilokiveksisen koiran molempien kivesten poistamista suositellaan kasvain- ja kiertymäriskin vuoksi. Piilokiveksistä koiraa ei käytetä jalostukseen, koska laskeutumishäiriö on periytyvä.

Jos toinen kives säilytetään kasvaimen poiston yhteydessä, myös siihen voi myöhemmin kehittyä samanlainen kasvain. Leikkaamattoman uroksen terveystarkastus voi paljastaa muutoksen ennen selviä oireita.

Tärkeää koiranomistajalle

Merkitse muistiin kyhmyn tai kokoeron havaitsemispäivä sekä mahdolliset muutokset karvapeitteessä, nänneissä ja käytöksessä. Kerro vastaanotolla, ovatko molemmat kivekset olleet aiemmin kivespussissa. Ota mukaan aikaisempien tutkimusten ja leikkausten tiedot.

Kiveksen suurentuma voi johtua myös tulehduksesta tai muusta kasvaimeen liittymättömästä muutoksesta.

Pyydä leikkauksen jälkeen kudostutkimuksen tulos ja kirjallinen jatkosuunnitelma. Selvitä, poistettiinko molemmat kivekset, tarvitaanko verikokeita ja millaiset löydökset edellyttävät uutta käyntiä. Ota paranemisesta valokuvia, jos haavan muutoksia on vaikea kuvailla.

Iholla näkyvät ulkoiset ompeleet tai hakaset poistetaan eläinlääkinnän ammattilaisen vastaanotolla.

Sulavat ihonalaiset ompeleet eivät tavallisesti tarvitse poistamista.

Paheneva kipu tai heikkous tarvitsee yhteydenoton ennen sovittua tarkastusaikaa.

Usein kysyttyä

Ovatko koiran kiveskasvaimet aina syöpää?

Eivät. Useimmat kiveskasvaimet ovat hyvänlaatuisia. Hyvänlaatuinenkin kasvain voi kuitenkin erittää hormoneita ja häiritä verisolujen tuotantoa. Kasvaimen tyyppi varmistuu yleensä poistoleikkauksen jälkeen kudostutkimuksessa. Leydigin solukasvaimet lähettävät etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin tai muihin elimiin vain harvoin.

Voiko kasvain olla koiralla, jonka molemmat kivekset ovat laskeutuneet?

Voi. Sertolin solukasvaimia on todettu myös kivespussissa olevissa kiveksissä. Piilokiveksisyys lisää riskiä, mutta laskeutunut kives ei ole suojassa kasvaimelta. Kivesten uusi kokoero tai kyhmy on siksi aihe tutkimukseen. Monella koiralla ei ole lainkaan selviä sairauden oireita.

Miksi uroksen nännit suurenevat ja karva lähtee?

Estrogeenia erittävä Sertolin solukasvain voi saada aikaan maitorauhasten suurenemista ja karvanlähtöä. Samalla koira voi alkaa kiinnostaa muita uroksia. Estrogeeniylimäärä voi vaikuttaa myös luuytimeen, joten oireet tarvitsevat tutkimuksen. Anemia voi näkyä kalpeina ikeninä ja voimattomuutena.

Pitääkö molemmat kivekset poistaa?

Molempien kivesten poisto on tavallinen hoito. Valikoidusti voidaan säilyttää toinen, tutkimuksessa ja ultraäänessä normaalilta näyttävä kives, jos hedelmällisyys halutaan pitää. Säilyneeseen kivekseen voi kuitenkin kehittyä myöhemmin kasvain. Hormonaalisesti aktiivisen kasvaimen jälkeen seurataan myös veriarvoja.

Voiko kiveskasvain levitä muualle elimistöön?

Voi, mutta useimpien kasvainten leviämisriski on pieni. Sertolin solukasvaimelle ja seminoomalle ilmoitetaan alle 15 %:n leviämisriski. Epäilyttävästä imusolmukkeesta voidaan ottaa näyte, jotta jatkohoito voidaan suunnitella löydöksen perusteella. Leydigin solukasvainten leviäminen on erityisen harvinaista.