Ruoansulatuselimet

Sappitietulehdus (kolangiitti) kissoilla: syyt, oireet ja hoito

Sappitietulehdus eli kolangiitti on sappiteiden tulehdus, johon voi liittyä myös maksan vaurio (kolangiohepatiitti). Sairaus on kissoilla yleinen, ja sillä on kaksi päämuotoa:

8 min lukuaikaLähteet
  • neutrofiilinen kolangiitti – liittyy useimmiten suolistosta nousevaan bakteeri-infektioon;
  • lymfosyyttinen kolangiitti – on krooninen ja todennäköisesti immuunivälitteinen.

Muodot eroavat toisistaan syiden, taudinkulun ja hoidon osalta, mutta molemmat voivat aiheuttaa vakavia maksan toimintahäiriöitä.

Kiireesti eläinlääkäriin

Ota heti yhteys eläinlääkäriin, jos kissalla ilmenee jokin seuraavista merkeistä:

  • silmänvalkuaiset, ikenet tai iho kellastuvat;
  • kissa lopettaa syömisen ja on selvästi vaisu tai oksentelee;
  • vatsakipu on voimakasta tai vatsa suurenee nopeasti;
  • kissa lyyhistyy, käyttäytyy sekavasti tai kouristelee.

Älä odota kaikkien oireiden ilmaantumista. Hoitopaikan löydät eläinlääkärioppaasta. Erityisesti syömättömän kissan ravinnonsaannin turvaaminen kuuluu hoidon varhaisiin tavoitteisiin.

Yleiskuvaus

Sappitiet kuljettavat sappea maksasta suoleen. Niiden tulehdus haittaa sapen virtausta, vaurioittaa maksasoluja ja heikentää ruoansulatusta. Kissoilla sappitietulehdus on usein osa niin sanottua triadiittia – samanaikaista maksan (sappitietulehdus), haiman (haimatulehdus) ja suoliston (suolistotulehdus/IBD) tulehdusta.

Sappi syntyy maksassa, varastoituu sappirakkoon ja kulkee sappitiehyttä pitkin ohutsuoleen. Sapen virtauksen hidastumista tai estymistä kutsutaan kolestaasiksi. Tulehdus voi liittyä virtauksen häiriöön, mutta on myös selvitettävä, estääkö kulkua erillinen tukos, kuten sappikivi tai muu muutos.

Triadiitti tarkoittaa usean elimen samanaikaista tulehdusta. Se ei merkitse, että jokaisella kolangiittia sairastavalla kissalla olisi kaikki kolme sairautta, eikä samanaikaisuus yksin osoita, mistä tulehdus alkoi. Haiman ja suoliston mahdolliset oireet sekä löydökset arvioidaan maksan rinnalla.

Syyt

  • Neutrofiilinen kolangiitti:
  • bakteeri-infektio, useimmiten E. coli, Enterococcus, Clostridium;
  • infektion leviäminen suolistosta yhteisen sappitiehyen kautta;
  • haimatulehduksen tai tulehduksellisten suolistosairauksien komplikaatio.
  • Lymfosyyttinen kolangiitti:
  • oletettu immuunivälitteinen reaktio;
  • ruoansulatuskanavan krooniset tulehdukset;
  • perinnöllinen alttius joillakin roduilla (esimerkiksi persialaiset).

Tulehdusmuotoja ei voi erottaa kotona oireiden perusteella. Myös neutrofiilinen tulehdus voi pitkittyä, ja lymfosyyttiseen muotoon voi liittyä samanaikainen infektio. Persialaisten mahdollisesta alttiudesta on vaihtelevia arvioita; se ei tarkoita, että kaikilla tämän rodun kissoilla olisi todettu perinnöllinen sairaus.

Loisinfektioon liittyvä sappitietulehdus on erillinen mahdollisuus tietyillä alueilla. Maksamatoaltistusta arvioidaan esimerkiksi matkustamisen ja saalistuskäyttäytymisen perusteella. Yleinen matolääkitys ei ole kaikkien kolangiittimuotojen hoito eikä korvaa oikeaan loiseen kohdistuvaa tutkimusta.

Riskitekijät

  • aikuiset ja iäkkäät kissat;
  • kissat, joilla on kroonisia ruoansulatuskanavan tai haiman sairauksia;
  • triadiitille alttiit kissat;
  • rodut, joilla on alttius maksa- ja immuunisairauksiin.

Kissojen tarkasta rotualttiudesta ja yksittäisten riskitekijöiden merkityksestä on rajallisesti tietoa. Neutrofiilinen kolangiitti voi esiintyä myös nuorella kissalla. Krooninen ruoansulatuskanavan sairaus voi antaa syyn tutkia maksaa, mutta se ei yksin vahvista sappitietulehdusta. Myöskään ikä ei kerro, kumpi tulehdusmuoto on kyseessä.

Tyypilliset oireet

Oireet voivat vaihdella muodon mukaan:

Yleiset oireet:

  • väsymys, ruokahaluttomuus;
  • laihtuminen;
  • oksentelu, ripuli;
  • vatsan arkuus;
  • limakalvojen ja ihon keltaisuus;
  • jano ja tiheä virtsaaminen (komplikaatioissa).

Neutrofiilinen kolangiitti (äkillinen):

  • äkillinen alku;
  • kuume;
  • voimakas vatsakipu;
  • nopea voinnin heikkeneminen.

Lymfosyyttinen kolangiitti (krooninen):

  • oireiden vähittäinen kehittyminen;
  • pitkäaikainen laihtuminen;
  • ajoittainen oksentelu ja heikentynyt ruokahalu;
  • mahdollinen maksan suureneminen ja askites.

Keltaisuus syntyy bilirubiinin kertymisestä, mutta se ei ole yksin kolangiitille ominainen löydös. Taustalla voi olla myös muu maksasairaus, sappitietukos tai punasolujen lisääntynyt hajoaminen. Keltaisuutta ei siksi hoideta pelkän ulkonäön perusteella samalla lääkkeellä kaikilla kissoilla.

Krooninen tulehdus saattaa aluksi näkyä vain hitaana laihtumisena tai toistuvana ruokahalun heikkenemisenä. Jotkin maksa-arvojen muutokset voidaan löytää ennen selviä kotioireita. Toisaalta kaikki kissat eivät ole kuumeisia tai keltaisia. Nesteen kertyminen vatsaonteloon eli askites edellyttää oman syynsä selvittämistä, eikä sitä automaattisesti pidetä tavanomaisena kolangiitin osana.

Komplikaatiot ja seuraukset

  • maksan vajaatoiminta;
  • askites;
  • maksakirroosi;
  • enkefalopatia;
  • krooninen triadiitti, johon liittyy ruoansulatuskanavan ja haiman vaurio;
  • kuolema ilman hoitoa.

Listatut seuraukset kuvaavat etenkin vaikeaa tai pitkälle edennyttä sairautta. Ne eivät kehity jokaiselle potilaalle. Maksan enkefalopatialla tarkoitetaan maksan toimintahäiriöön liittyviä aivo-oireita, kuten poikkeavaa käyttäytymistä tai tajunnantason muutoksia. Tällaiset merkit tarvitsevat kiireellisen arvion.

Huono syöminen voi aiheuttaa lisäksi maksalipidoosin eli maksan rasvoittumisen. Silloin alkuperäisen sappitiesairauden rinnalle tulee toinen maksan toimintaa haittaava ongelma. Pelkkä lääkkeiden antaminen ei turvaa toipumista, jos kissa ei saa riittävästi ravintoa.

Diagnoosi eläinlääkärissä

Diagnoosiin käytetään:

  • veren biokemiaa (kohonneet maksaentsyymit ja bilirubiini);
  • maksan ja sappiteiden ultraääntä (suureneminen, kovettuminen);
  • maksan ohutneulanäytettä tai biopsiaa (neutrofiilisen ja lymfosyyttisen kolangiitin erottaminen kudostutkimuksella);
  • sapen bakteeriviljelyä (neutrofiilisessa kolangiitissa);
  • ulostetutkimusta loisten varalta (maksamatojen poissulkeminen).

Maksaentsyymien nousu kertoo maksaan tai sappiteihin liittyvästä poikkeamasta, mutta ei yksin määritä tulehdusmuotoa. Ultraäänitutkimuksessa etsitään myös tukosta ja muiden vatsaelinten muutoksia. Normaali tai vain lievästi poikkeava ultraäänikuva ei sulje pois mikroskooppista tulehdusta. Ultraääni ei myöskään yksin mittaa kudoksen kovuutta.

Ohutneulanäyte ja kudoskoepala eivät ole sama tutkimus. Solunäyte voi tukea epäilyä, mutta siitä ei nähdä koko kudosrakennetta tai tulehduksen tarkkaa sijaintia. Kolangiitin luokittelu ja esimerkiksi lymfosyyttisen tulehduksen erottaminen lymfoomasta voivat vaatia kudostutkimuksen ja täydentäviä menetelmiä. Näytteiden valintaan vaikuttaa myös se, että muutoksia voi esiintyä maksassa epätasaisesti.

Ennen maksa- tai sappinäytteen ottamista arvioidaan verenvuotoriskiä ja kissan yleisvointia. Sapen viljely voi auttaa bakteerin tunnistamisessa ja lääkkeen valinnassa. Jos näytteenotto ei ole turvallista heti, eläinlääkäri voi aloittaa tarpeellisen tukihoidon ja tehdä alustavan arvion muiden löydösten perusteella. Omistajalle kerrotaan tällöin, mitkä diagnoosin osat ovat vielä epävarmoja.

Hoito ja toipumisen seuranta

Neutrofiilisessa tulehduksessa mikrobilääkitys kohdistetaan mahdollisuuksien mukaan viljelyyn ja herkkyystulokseen. Voimakkaasti sairaan potilaan hoitoa voidaan joutua aloittamaan jo ennen tuloksia. Lymfosyyttisessä muodossa tulehdusta voidaan hillitä immuunivasteeseen vaikuttavilla lääkkeillä. Mahdollinen infektio ja muut samanaikaiset sairaudet huomioidaan ennen hoitovalintaa.

Kuivuminen, pahoinvointi, kipu ja ravitsemuksen puute hoidetaan samalla. Eläinlääkäri arvioi myös mahdollisen vitamiinituen ja muun maksaa tukevan hoidon tarpeen. Kaikki maksa- tai sappilääkkeet eivät sovi jokaiseen sairausmuotoon: esimerkiksi sappiteitä tuhoava tulehdus ja sapen kulkua estävä tukos vaikuttavat valintoihin. Ihmiselle tai aiemmin toiselle eläimelle määrättyä valmistetta ei käytetä omin päin.

Ravitsemuksen turvaaminen

Ruokintasuunnitelma sovitetaan kissan kuntoon ja muihin sairauksiin. Jos oma syöminen ei riitä, voidaan käyttää nenän kautta asetettavaa tai pidempään käyttöön sopivaa muuta ruokintaletkua. Letku on ravitsemuksen apuväline, eikä sen tarve yksin kerro huonoa ennustetta. Kotiin jatkuvaan letkuruokintaan annetaan käytännön opastus.

Seuraa ruokahalua, ravinnon toteutumista ja painon kehitystä annetun suunnitelman mukaan. Letkun tukkeutumisesta, irtoamisesta tai ihokohdan tulehduksesta otetaan yhteys hoitopaikkaan. Älä muuta letkun asentoa itse. Pahoinvoinnin palaaminen tai uusi syömättömyys voi edellyttää hoidon tarkistamista, vaikka keltaisuus olisi jo vähentynyt.

Milloin tarvitaan leikkaus?

Useimmat tulehdusmuodot hoidetaan lääkkeillä ja tukihoidolla. Leikkausta voidaan tarvita esimerkiksi sappitietukoksen tai sappirakon vakavan vaurion yhteydessä. Toimenpiteen tavoite voi olla sapen kulun palauttaminen tai vaurioituneen sappirakon poistaminen. Sapenvuoto vatsaonteloon on eri tilanne kuin pelkkä tulehduksellinen verikoemuutos ja voi vaatia kiireellistä kirurgiaa.

Ennuste ja kontrollit

Ennusteeseen vaikuttavat tulehdusmuoto, tukos, maksan jo syntynyt vaurio ja samanaikaiset sairaudet. Neutrofiilisesta tulehduksesta voi toipua hyvin, kun infektio ja altistava tekijä saadaan hallintaan. Lymfosyyttinen tulehdus voi rauhoittua pitkäksi aikaa, mutta osa kissoista tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja seurantaa.

Kontrolleissa yhdistetään vointi, ruokahalu, paino ja veriarvojen kehitys. Yksittäinen normaali arvo ei aina tarkoita hoidon päättymistä, eikä lievä entsyymiarvon nousu yksin kerro koko maksan toimintakyvystä. Lääkityksen vähentämisestä tai lopettamisesta sovitaan erikseen. Ilmoita lisääntyvästä keltaisuudesta, vatsan turpoamisesta tai voinnin äkillisestä muutoksesta ennen seuraavaa kontrollia.

Ehkäisy

  • Hoida ruoansulatuskanavan infektiot ajoissa.
  • Teetä riskiryhmän kissoille säännöllisesti maksan ja haiman tutkimuksia.
  • Ehkäise matotartunnat (loiset voivat laukaista sappitietulehduksen).
  • Ruoki kissaa järkevästi ja vältä myrkkyjä.
  • Hoida ruoansulatuskanavan krooniset sairaudet.

Kaikkien kolangiittimuotojen ehkäisyyn ei tunneta varmaa keinoa. Loisten torjunta suunnitellaan todellisen altistumisriskin mukaan. Tasapainoinen ravinto ja muiden sairauksien hoitaminen tukevat terveyttä, mutta eivät takaa immuunivälitteisen tulehduksen estymistä. Uuden syömättömyyden tai keltaisuuden tutkiminen varhain on käytännössä tärkeämpää kuin ennalta valitun maksalisän käyttäminen.

Tärkeää kissanomistajalle

Sappitietulehdus on vakava maksasairaus, joka vaatii varhaista diagnoosia ja monipuolista hoitoa. Muista: keltaisuus, laihtuminen ja krooninen oksentelu ovat hälytysmerkkejä, joiden vuoksi kissa on vietävä kiireesti eläinlääkäriin. Hyvä hoito ja ajoissa aloitettu lääkitys hidastavat taudin etenemistä ja parantavat kissan elämänlaatua.

Tämä artikkeli on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi eikä korvaa eläinlääkärin hoitoa. Jos huomaat kissallasi sairauden oireita, ota yhteys eläinlääkäriin.

Usein kysyttyä

Voiko kissalla olla kolangiitti ilman keltaisuutta?

Voi. Varsinkin kroonisen sairauden merkit voivat olla epämääräisiä tai veriarvomuutos voi löytyä ennen selviä oireita. Keltaisuuden puuttuminen ei sulje pois tulehdusta.

Tarvitaanko aina maksakoepala?

Kudosnäyte antaa tarkinta tietoa tulehdusmuodosta, mutta sen turvallisuus ja hyöty arvioidaan erikseen. Alustava diagnoosi ja kiireellinen tukihoito voivat perustua oireisiin, verikokeisiin ja kuvantamiseen, jos näytettä ei heti voida ottaa.

Parantaako antibiootti kaikki sappitietulehdukset?

Ei. Bakteeri-infektio ja immuunivälitteinen tulehdus vaativat erilaisia hoitovalintoja, ja tukos voi tarvita toimenpiteen. Lisäksi ravinnonsaanti ja mahdolliset haiman tai suoliston sairaudet on huomioitava.

Tassusen toimitus

Lähteet

Työkalut
Kissan oireetRokotusohjelmaMyrkyllistä vai ei?RotuluetteloMikä rotu sopii minulle?RuokalaskuriIkä ihmisvuosinaKaikki työkalut →