Eläinlääketieteen historia Suomessa: pitkä tie omaan kouluun

Lindforss sai opettajanviran ja lähti heti karjatautimatkoille

Suomen eläimiä hoitivat 1700- ja 1800-luvuilla piirilääkärit, välskärit ja papit. Heidän rinnallaan työskentelivät itseoppineet parantajat, tallimestarit ja kengityssepät, joiden tavallisin hoidettava oli hevonen. Tallimestari tunsi hoidossaan olevat eläimet, kengitysseppä käsitteli niiden jalkoja ja piirilääkäri toi eläimen äärelle ihmisten hoidosta tuttua kokemusta. Hoitajien joukko ulottui tallin käsityöläisistä paikkakunnan papistoon.

Pohjoismaihin syntyi samalla tutkintokoulutusta. Skaraan perustettiin eläinlääkärikoulu vuonna 1775. Mårten Lindforss matkusti opiskelemaan Tanskan kuninkaalliseen eläinlääkärikouluun. Hänen tutkintoonsa kuului kotieläinten anatomiaa, sairauksia, kirurgiaa ja lääkeaineoppia; myös hevosen kengitys sisältyi opintoihin. Kotieläimen rakenteen tutkiminen ja käytännön kengitystyö kuuluivat saman opiskelijan koulutukseen.

Helmikuussa 1829 senaatti nimitti Lindforssin eläinlääkinnän opettajaksi. Jo maaliskuussa hän sai määräyksen matkustaa karjatautien puhkeamispaikoille eri puolille Suomea. Opettaja joutui siten lähtemään sinne, missä sairastuneet eläimet olivat. Työnantaja osoitti koulutetulle eläinlääkärille sekä opetustehtävän että maanlaajuisen tarkastustehtävän. Lindforssin tanskalainen tutkinto sisälsi useiden kotieläinten sairauksien ja kirurgisten toimenpiteiden opiskelua.

Vuoden 1829 tarkastusmääräyksestä alkoi valtiollinen tehtävä, jota myöhempi piirijärjestelmä laajensi eri puolille maata. Läänineläinlääkäriksi pääsemiseen vaadittiin eläinlääketieteen tutkinto, ja hallitus määräsi viranhoitajan toimialueen. Eläinlääkäri hankki opintonsa ulkomailta ja sai kotimaassa viran, jonka mukana tulivat eläintautien ehkäisyyn ja kotieläinten terveyteen liittyvät velvollisuudet. Vakituiset läänineläinlääkärin virat perustettiin 28.1.1868.

Ruotsissa eläinten terveyden ja lihan valvonnan tehtävät kehittyivät samaan aikaan koulutuksen kanssa. Erland Z. Turśen nimitettiin vuonna 1750 Tukholman lihantarkastajaksi. Eläinlääkärikoulu perustettiin myöhemmin Skaraan ja siirrettiin vuonna 1821 Tukholmaan. Tukholmasta tuli myös suomalaisille tuttu opiskelupaikka. Vuoden 1945 suomalaisen korkeakoulun asetuksessa juuri Tukholma nimettiin paikaksi, jossa Suomessa aloitetut opinnot oli tarkoitus suorittaa loppuun.

Viidestä piiristä kasvoi tarkastajien verkosto

Vuonna 1868 ensimmäiset 5 eläinlääkäripiiriä perustettiin Turkuun, Ouluun, Mikkeliin, Hämeenlinnaan ja Viipuriin. Samana vuonna läänineläinlääkärien tehtävät muutettiin vakinaisiksi viroiksi. Piirin lääkäri seurasi eläinten terveydentilaa, neuvoi kotieläinten hoidossa ja osallistui tartuntojen leviämisen ehkäisyyn. Virkojen vakinaistamisesta määrättiin keisarillisella kirjeellä.

Verkkoa laajennettiin vuonna 1883, ja 1900-luvulle tultaessa piirejä oli 24. Piirien rajoja tarkistettiin edelleen uuden vuosisadan alkupuolella. Vuoden 1909 ohjesääntö kirjasi eläinlääkärille velvollisuuden seurata ja edistää kotieläinten terveyden- ja sairaanhoitoa. Siihen sisältyivät myös lausunnot, neuvonta ja piirin muiden eläinlääkärien toiminnan valvonta. Näissä tehtävissä viranhaltija käsitteli sekä eläimen sairautta että koko alueensa eläinlääkinnän järjestämistä.

Piirieläinlääkäri tarkasti myös eläinperäisten raaka-aineiden jalostusta. Vuoden 1909 tehtäväluettelo ulottui toimijoihin, jotka käsittelivät eläimistä saatuja tuotteita, ja tarkastuksista jäi pöytäkirjoja meijereihin ja teurastamoihin tehdyistä käynneistä. Ohjeita täydennettiin vuosina 1912, 1937, 1958 ja 1967. Työn kirjalliseen arkeen kuuluivat määräykset, tauti-ilmoitukset, vuotuiset kertomukset ja tarkastuksissa tehdyt havainnot.

Kansallisarkistossa säilytetään nykyisin 60 piirieläinlääkärin arkistoa. Niissä on tuberkuloosi- ja tautikortistoja, rokotusluetteloita sekä ruumiinavausten ja laitostarkastusten pöytäkirjoja. Varhaisimpia säilyneitä asiakirjoja on Iisalmesta, Ikaalisista, Joensuusta, Kristiinankaupungista, Oulusta, Suonenjoelta ja Tampereelta. Turun piirieläinlääkärin säilynyt arkisto alkaa vuodesta 1941.

Kunnallisten virkojen perustamista vauhditti vuoden 1904 ohjesääntö. Sen nojalla valtio alkoi avustaa kuntia eläinlääkärin palkkaamisessa, ja vuonna 1906 viranhaltijoita oli jo 53. Kunnan palkkaama eläinlääkäri tuli piirijärjestelmän rinnalle lähemmäs paikallisia eläintenpitäjiä. Kasvava ammattikunta liittyi myös yhteiseen yhdistykseen. Sen alkuperäinen kieli oli ruotsi, mutta suomenkielisten jäsenten lisääntyessä yhdistyksestä tehtiin vuonna 1917 kaksikielinen.

Teurastamoiden lihat ja navettojen maito tulivat tarkastukseen

Oulu määräsi jo vuonna 1882, että teurastetut ruhot tarkastetaan ennen myyntiä. Muualla tarkastuskäytännöt vaihtelivat, ja maatiloilla teurastettuja eläimiä vietiin suoraan toreille. Uudenaikaisissa teurastamoissa eläinlääkäri alkoi tarkastaa lihat ennen niiden luovuttamista myyntiin. Vuonna 1910 Georg Korte aloitti teurastamotyönsä Tampereella. Hänen työuransa jatkui lihahygienian ja teurastamojen suunnittelun tehtäviin.

Pakollinen lihantarkastus ulotettiin vuonna 1922 yli 4000 asukkaan yhdyskuntiin. Koko maan kattava lihantarkastus saavutettiin vuonna 1971. Tarkastusten välissä eläinlääkäreille rakennettiin yhteisiä ohjeita ja lihan arvosteluperusteita. Kaupungin teurastamossa työskentelevä eläinlääkäri kohtasi ruhot ennen niiden päätymistä asiakkaalle, kun piirieläinlääkärin toimialaan kuului raaka-aineita käsittelevien laitosten valvonta.

Maidon tarkastuksessa Walter Ehrström sai Helsingissä tehtäväkseen suojata ihmisiä maidon mukana leviäviltä vaaroilta. Hänet nimitettiin kaupungineläinlääkäriksi vuonna 1918. Tarkastusreitti ulottui maatilalta meijeriin ja edelleen kauppaan. Ehrström kiinnitti huomiota lehmien terveyteen ja navettojen puhtauteen ja kävi itse tuotantopaikoilla. Maidontuottajat suhtautuivat tulijaan aluksi epäluuloisesti.

Ehrström ryhtyi neuvomaan ja palkitsemaan tuottajia. Hänen maidontarkastusjärjestelmässään valistus, kannustus ja palkitseminen kulkivat tarkastusten mukana. Helsingin käytäntö levisi lähes kaikkien Suomen kaupunkien maidontarkastukseen 1930-luvun puoliväliin mennessä. Vuonna 1947 valmistellussa maidontarkastuslaissa yli 4000 asukkaan taajamat velvoitettiin tarkastamaan kaikki niihin tuotu maito. Vuodesta 1974 tarkastukset ulottuivat kaikkeen Suomessa tuotettuun maitoon.

Maidon säilymiseen puututtiin jo kuljetusvaiheessa. Ehrströmin tarkastusjärjestelmä määräsi maidon jäähdytettäväksi nopeasti jäällä ja teki kuljetuksista järjestelmällisempiä. Näytteitä otettiin toimitusketjun eri kohdista, kun sama maitokuorma kulki tilalta kohti Helsingin myymälöitä. Ehrström toimi kaupungineläinlääkärinä vuodesta 1918 ja rakensi tarkastuksen koko tuotantoketjun ympärille. Sodan jälkeen hän hankki UNICEFiltä meijereihin uusia pastörointilaitteita.

Vuoden 1967 terveydenhoitolaki lopetti pastöroimattoman maidon myynnin kaupoissa. Maitoa myytiin ennen kartonkipakkausten yleistymistä lasipulloissa ja myös muovipusseissa. Asiakkaan omaan astiaan annosteltavan irtomaidon myynti jatkui 1970-luvulle. Helsingissä maito oli sitä ennen kulkenut Ehrströmin järjestelmässä tilan, meijerin ja myymälän tarkastusten kautta. Tuottajat saivat neuvontaa, ja laadusta annettiin palkintoja.

Kahden lehmän pienoisnavetta kulki valistustyössä

Ehrströmin käyttämästä havaintovälineestä on säilynyt noin 30 senttimetrin levyinen, pituinen ja korkuinen navettapienoismalli. Siinä on 2 ruskeaa lehmää, joista toinen seisoo ja toinen makaa. Eläinten edessä on rehukaukalo ja niiden alapuolella lantavarasto. Mallin valmistumisajaksi arvioidaan noin 1937. Pienoiskoossa voitiin näyttää navetan rakenteita ja lannan käsittelyä samoille ihmisille, joiden vastuulla lehmien puhtaus ja maidon laatu olivat.

Malli päätyi muiden Ehrströmin lahjoittamien opetusvälineiden mukana korkeakoululle, josta se siirtyi eläinlääketieteen museoon. Vuonna 1958 perustettu Walter Ehrströmin säätiö jatkoi laadukkaan maidontuotannon ja elintarvikehygienian palkitsemista. Maidontarkastuslain vuosiluku esiintyy museoteksteissä sekä muodossa 1946 että 1947. Ehrströmin tarkastusmallissa tilalla annetut neuvot, näytteenotto ja meijerin toiminta liittyivät samaan työhön.

Räkätauti vei lääkärin hevostalliin, tuberkuloosi karjan äärelle

Eläinten ja ihmisten yhteisiä tartuntatauteja kutsutaan zoonooseiksi. Niistä nautatuberkuloosi kuului suomalaisen eläinlääkärin toistuviin työtehtäviin. Henrik Tallgren palkattiin vuonna 1906 lääkintöhallituksen tuberkuloosikonsulentiksi. Hän kehitti tuberkuliinitestausta ja työskenteli taudin torjunnan parissa. Eläimen tutkiminen ja karjan tartuntatilanteen selvittäminen toivat eläinlääkärin tilalle silloinkin, kun omistajan huomio oli maidontuotannossa.

Agnes Sjöberg tunnisti vuonna 1918 räkätaudin suuren tallin hevosissa. Hevosten bakteeritauti tarttui myös ihmiseen, ja eläinlääkärit tutkivat sitä sotavuosina armeijoiden hevosten mukana syntyneissä tartuntatilanteissa. Suomen viimeinen räkätautitapaus todettiin vuonna 1942. Sjöbergin oma tutkijankoulutus kulki Saksassa: hän väitteli Leipzigin yliopistossa vuonna 1918.

Tautien selvittämiseen syntyi valtion laboratorio. Vuonna 1908 eläinlääkintölaboratorio aloitti lääkintöhallituksen alaisuudessa, ja vuodesta 1924 se toimi Valtion eläinlääkintölaboratoriona. Kentältä saadut näytteet ja eläimen äärellä tehdyt havainnot liittyivät nyt laboratoriotutkimuksiin. Piirieläinlääkärien arkistoihin kertyi ruumiinavauspöytäkirjoja ja tautiluetteloita. Samoja sairauksia käsiteltiin navetoissa, valtion laitoksessa ja eläinlääkärien ammatillisessa keskustelussa.

Suomen Eläinlääkäriyhdistys oli perustettu vuonna 1892. Siitä tuli ammattikunnan yhteinen järjestö aikana, jolloin suomalaiset opiskelivat vielä Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Tartossa ja Saksassa. Nimi muuttui Suomen Eläinlääkäriliitoksi vuonna 1963; Paldaniuksen väitöskirjassa vuosi on 1965. Koulun aloittaessa toimintaansa yhdistys antoi sille oman kirjastonsa vuonna 1946.

Nautatuberkuloosin vastustaminen eteni karja karjalta. Vielä 1930-luvun lopulla tautia esiintyi alle sadassa karjassa. Tallgrenin tuberkuloosikonsulentin työssä kehitettiin tuberkuliinitestausta, jolla tartuntoja etsittiin. Torjuntaan kuuluivat myös eläinlääkäriyhdistyksen järjestämä koulutus ja säädösten valmistelu. Kotieläimistä ihmisiin tarttuva tauti kulki maidontuotannon kanssa samassa ympäristössä; Suomessa todettiin nautatuberkuloositapaus vielä vuonna 1982.

Räkätauti toi nuoria eläinlääkäreitä sotaväen hevosten äärelle. Veikko Rislakki teki vuonna 1918 asevelvollisena malleiinikokeita hevosille, joiden epäiltiin kantavan tautia. Samana vuonna Sjöberg oli tunnistanut sen suuressa tallissa. Vuosina 1941–1942 Suomessa löydettiin vielä 35 kotimaista räkätautitapausta. Viimeinen tapaus ajoittui vuoteen 1942.

Hilpan omistaja vapautettiin kesken vankilamatkan

Vuonna 1931 piirieläinlääkäri määräsi huonokuntoisen, 23-vuotiaan kantakirjatamma Hilpan lopetettavaksi. Omistaja kieltäytyi tottelemasta ja sai käräjillä sakot. Sakkojen jäätyä maksamatta häntä lähdettiin kuljettamaan 40 päivän vankeuteen. Paikkakuntalaiset puuttuivat kuljetukseen ja vapauttivat miehen väkivalloin. Seurauksena oli uusia vankilatuomioita ja konikapinaksi kutsuttu tapahtumasarja.

Hilpan tapaus sattui aikaan, jolloin hevosten näivetystautia selvitettiin ilman myöhemmin käyttöön tullutta veritestiä. Suomessa ensimmäinen diagnoosi oli tehty Tornionjokilaaksossa 1930, ja luotettava Coggins-testi kehitettiin 1970-luvun alussa. Heikkokuntoisen hevosen oireita selvitettiin sitä ennen ilman tätä serologista tutkimusta. Näivetystauti on hevosten virustauti, joka tarttuu vain hevosiin. Sairauden selvittäminen sai uuden tutkimusvälineen 1970-luvun alussa käyttöön tulleesta Coggins-testistä.

Sjöbergin jälkeen valmistuivat Jääskeläinen ja Ora

Agnes Sjöbergin vuonna 1918 suorittamaa Leipzigin väitöstä seurasi työ Suomen kunnissa ja ulkomailla. Vuonna 1926 hän julkaisi Wienissä tutkimuksen nautojen sisäloisista. Tutkimus koski karjan terveyttä, kun taas kotimaan praktiikassa hän kohtasi myös hevosia. Sjöberg oli jo vuonna 1918 diagnosoinut räkätaudin suuren tallin eläimissä. Hän opiskeli Saksassa ja teki myöhemmin tutkimusta Itävallassa ennen Suomen oman korkeakoulun perustamista vuonna 1945.

Airi Jääskeläinen ja Inkeri Ora valmistuivat eläinlääkäreiksi vuonna 1924. He seurasivat ammattiin Sjöbergin jälkeen aikana, jolloin suomalaisen oli yhä hankittava eläinlääkärin tutkinto ulkomailta. Kotimaahan valmistuneet tulivat hoitamaan eläimiä ja työskentelemään kunnissa sekä yksityispraktiikassa. Oma korkeakoulu antoi seuraavalle sukupolvelle mahdollisuuden aloittaa tutkinto Suomessa: ensimmäinen vuosikurssi tuli opiskelemaan syksyllä 1946.

Helvi Vasenius kuului tuohon ensimmäiseen vuosikurssiin. Hänen tutkimusuransa jatkui porsaiden kolibakteeriin, josta hän väitteli vuonna 1966. Hän työskenteli korkeakoulussa ja Valtion eläinlääketieteellisessä laitoksessa, jossa hänen tehtäviinsä kuului serobakteriologian osaston johtaminen. Korkeakoulun ensimmäisen opiskelijajoukon jäsen siirtyi näin koulun ja valtion tutkimuslaitoksen ammattilaiseksi. Vuonna 2008 naisten osuus koko eläinlääkärikunnasta oli jo 66 prosenttia.

Ensimmäinen vuosikurssi opiskeli vuokratiloissa

Oman korkeakoulun perustamista oli esitetty jo 1700-luvun lopulta lähtien. Suomessa eläinlääkäriksi aikova lähti silti vuosikymmenestä toiseen ulkomaille. Toisen maailmansodan aikana suuri osa eläinlääkäreistä palveli rintamalla, ja sota sekä valuuttapula vaikeuttivat opiskelumatkoja. Heinäkuussa 1945 eduskunta hyväksyi lain oman Eläinlääketieteellisen korkeakoulun perustamisesta Helsinkiin.

Koulutus suunniteltiin aluksi niin, että Suomessa opiskeltaisiin kandidaatiksi ja tutkinto viimeisteltäisiin Tukholman eläinlääkärikorkeakoulussa. Sodan jälkeen uuden koulun oli hankittava opettajat, tilat ja ammattikirjallisuus. Koulu vuokrasi opetushuoneita eri puolilta Helsinkiä. Eläinlääkäriyhdistyksen vuonna 1946 lahjoittama kirjasto antoi opiskelijoille käyttöön järjestön keräämää ammattikirjallisuutta.

Ensimmäinen kurssi aloitti vuonna 1946. Sen kokoonpanoksi ilmoitetaan 13 miestä ja 2 naista tai 11 miestä ja 4 naista. Hakijoiden joukossa naisia ja miehiä oli lähes yhtä paljon, mutta opiskelijavalinnassa suosittiin miehiä. Koulutukseen valitun opiskelijan tie jatkui alkuvaiheessa ulkomaille, sillä kliinisten opintojen suorittaminen kokonaan Suomessa onnistui vasta myöhemmin.

Koulun käyttöön oli alustavasti varattu tontti jo vuonna 1932. Se oli Sörnäisten vankilan käyttämätöntä maata. Rakennustyöt etenivät hitaasti, ja osa niistä teetettiin vangeilla. Korkeakoululla oli alkuvaiheessa vain 4 varsinaista professoria. Opiskelijamäärä pysyi vuosittain 20:ssa aina 1960-luvun alkuun asti.

Vuoden 1945 perustamista edelsi monta kariutunutta yritystä. Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja maanviljelystaloudellinen osasto vastustivat vuoden 1906 aloitetta, ja korkeakouluopetus jäi aloittamatta. Eläinlääkäriyhdistys olisi vuonna 1926 hyväksynyt koulutuksen myös maatalouskorkeakoulun yhteydessä, mutta kansanedustajat riitelivät sijoituspaikasta. Opiskelijat jatkoivat tutkintojensa suorittamista ulkomailla, tavallisesti Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Tartossa tai Saksassa.

Kotimaassa järjestettiin kuitenkin ulkomailla valmistuneille eläinlääkäreille jatkokursseja. Vuosina 1909–1917 ne kestivät 2 viikkoa. Piirieläinlääkärin tehtäviin valmentavilla kursseilla alettiin vuodesta 1927 opettaa Suomessa tyypillisiä tauteja. Opetus jatkui siis lyhyinä ammatillisina jaksoina vuosikymmeniä ennen oman korkeakoulun aloittamista. Vuoden 1946 kirjastolahjoitus toi tähän jatkumoon uuden paikan: yhdistyksen kokoama kirjallisuus siirtyi perustutkintoaan suorittavien opiskelijoiden käyttöön.

Hautjärven kartanossa oppia haettiin eläinten luota

Hautjärven kartano saatiin korkeakoulun opetus- ja koetilaksi vuonna 1956. Mäntsälään sijoittunut tila avasi opetukselle uusia mahdollisuuksia samaan aikaan, kun Helsingin rakennushankkeet olivat kesken. Opiskelijoiden kotimainen koulutus täydentyi vähitellen käytännön harjoittelulla. Suuri osa korkeakoulun omista rakennuksista valmistui 1960-luvun alussa. Ensimmäiset kokonaan Suomessa opiskelleet eläinlääkärit valmistuivat vuonna 1968.

Olli Peltoniemi aloitti opinnot Hämeentiellä 1980-luvulla. Hänen opiskeluaikanaan opetus painottui tuotantoeläimiin ja hevosiin, ja pieneläinten tutkimus sekä opetus kasvoivat rinnalla. Opintojen loppuvaiheessa Peltoniemi vietti muiden opiskelijoiden kanssa viikkoja Hautjärven lisääntymistieteen laitoksella. Hänelle jäivät sieltä mieleen yhdessä työskenteleminen ja vastuun kantaminen. Tuotantoeläinten kliininen opetus jatkuu Mäntsälässä.

Koulutusmäärä kasvoi vähitellen. Kun 1960-luvun alkuun saakka vuosikurssille oli otettu 20 opiskelijaa, vuonna 1995 opintonsa aloitti vuosittain 50 opiskelijaa. Samana vuonna Suomessa oli noin 1 250 eläinlääkäriä. Heistä yli 400 työskenteli kunnan- tai kaupungineläinlääkäreinä. Muut toimivat yksityispraktiikassa, opetuksessa, tutkimuksessa, teollisuudessa ja valvonnassa.

Ammatillinen erikoistumisjärjestelmä perustettiin vuonna 1989. Perustutkinnon jälkeen eläinlääkäri saattoi syventää osaamistaan valitsemallaan alalla. Myös yksityisklinikoiden määrä kasvoi 1980-luvulta alkaen ja toi ammattikunnalle uusia työpaikkoja. Koulun ympärille oli nyt muodostunut pieneläimiin, tuotantoeläimiin, hevosiin, elintarvikkeisiin ja tutkimukseen ulottuva työelämä, jossa uusia eläinlääkäreitä tarvittiin jatkuvasti.

Vuoden 1995 eläinlääkärikunnassa yli 200 ammattilaista piti yksityispraktiikkaa. Opiskelijajoukko oli tuolloin muuttunut aiempiin miesvaltaisiin vuosikursseihin verrattuna: yli 80 prosenttia opiskelijoista oli naisia. Yksityisten eläinklinikoiden kasvu oli alkanut edellisellä vuosikymmenellä. Eläinlääkärit työskentelivät vastaanottojen ohella teollisuudessa sekä elintarvike- ja ympäristövalvonnassa. Opetus ja tutkimus työllistivät osan korkeakoulun valmistamista ammattilaisista.

Hevosten räkätautitutkimuksissa vuonna 1918 työskennellyt Veikko Rislakki palasi myöhemmin korkeakoulun johtoon. Hän toimi mikrobiologian professorina vuosina 1962–1967 ja rehtorina 1963–1965. Valtion eläinlääkintölaboratorion työ ja korkeakoulun opetus liittyivät siten myös saman tutkijan uraan. Rislakin rehtorikausi osui aikaan, jolloin koulu viimeisteli omaa kotimaista tutkintoreittiään. Ensimmäinen kokonaan Suomessa opiskellut eläinlääkärijoukko valmistui vuonna 1968.

Lähes 100 000 allekirjoitusta piti koulun Helsingissä

Uusien rakennusten valmistuttua korkeakoulun sijainnista alkoi uusi kiista. Seinäjokea esitettiin uudeksi paikkakunnaksi Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton aloitteessa. Vuonna 1974 hajasijoituskomitea ehdotti Kuopiota, ja vuonna 1977 valtioneuvosto päätti periaatteessa korkeakoulun yhdistämisestä Kuopion korkeakouluun. Opettajat ja opiskelijat vastustivat siirtoa, ja Eläinlääkäriliitto osallistui kampanjaan kirjelmillä ja tiedotustilaisuuksilla.

Kuopiosta puuttuivat sopivat tilat eikä valtiolla ollut varoja rakentaa niitä. Siirron suunnittelu jatkui silti vuosia, samalla kun epävarmuus jäädytti koulun rahoitusta ja vei henkilökunnan aikaa. Vuonna 1983 valtioneuvosto perui siirtopäätöksen. Eläinlääketieteen opetus jäi Helsinkiin. Päätöksen jälkeen rahoitus vahvistui, tutkimus laajeni ja koulun kansainväliset yhteydet lisääntyivät.

Kesällä 1992 valtioneuvosto päätti jälleen korkeakoulun lakkauttamisesta. Kuopion hammaslääketieteen koulutus haluttiin lopettaa, ja eläinlääketieteellistä tiedekuntaa tarjottiin tilalle. Korkeakoulun väki kutsui poliitikkoja katsomaan opetusta, vetosi päättäjiin ja keräsi siirtoa vastustavaan adressiin lähes 100 000 nimeä. Kesäkuussa 1993 valtioneuvosto perui taas periaatepäätöksensä.

Seuraavaksi valmisteltiin liittyminen Helsingin yliopistoon. Lakiluonnos tehtiin vuonna 1994, ja vuonna 1995 korkeakoulusta tuli yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. Itsenäinen korkeakoulu päätti toimintansa Helsingin yliopiston sisällä jatkuvaan opetukseen ja tutkimukseen. Eläinlääketieteen oma museo oli ehditty luovuttaa korkeakoululle jo vuonna 1992. Sen kokoelmat seurasivat myöhemmin yliopiston museokokonaisuuteen.

Viikissä pieneläinsairaala ja hevossairaala saivat uuden kodin

Vuonna 2004 tiedekunta muutti Hämeentieltä uudelle Viikin kampukselle. Eläinsairaala aloitti uusissa tiloissaan vuonna 2006. Viikkiin sijoittuivat pieneläin- ja hevospotilaiden hoito sekä kliininen opetus, kun tuotantoeläinten opetus jatkui Mäntsälässä. Opiskelijan työviikkoon kuuluivat sekä kampuksen laboratoriot että eläinsairaalan potilaat.

Viidennen vuoden opiskelijat osallistuvat eläinsairaalassa potilaiden hoitamiseen eläinlääkärien rinnalla. Sairaala toimii myös erikoistuvien eläinlääkärien jatkokoulutuspaikkana. Viikkiin vuonna 2004 muuttaneen tiedekunnan laboratorioissa harjoitellaan mikroskooppista anatomiaa, fysiologiaa, molekyylibiologiaa, virologiaa ja bakteriologiaa. Elintarvikehygienia, lihantarkastus ja ympäristöterveys kuuluvat samaan opetusympäristöön.

Vuoden 2025 yhteishaussa eläinlääketieteeseen haki noin 1 500 ihmistä. Opiskelijoista lähes 90 prosenttia oli naisia, ja yli puolet piti tuotantoeläinpraktiikkaa houkuttelevana. Ammattikunnan naisistuminen oli edennyt jo aiemmin: vuonna 2008 eläinlääkäreistä 66 prosenttia oli naisia ja työikäisiä tarkasteltaessa osuus nousi 74 prosenttiin.

Koulutuksen eri vaiheisiin voi tutustua myös esineiden kautta. Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto perusti eläinlääketieteen historian museon vuonna 1973. Kokoelma luovutettiin korkeakoululle 1992 ja yhdistettiin Helsingin yliopistomuseoon vuonna 2003. Ehrströmin navettapienoismalli tuotiin vuonna 2021 Helsingin observatorion A Matter of Time -näyttelyyn. Se oli siellä esillä 11. syyskuuta asti.

Raivotaudin torjunta jatkuu metsissä

Suomi on ollut virallisesti raivotaudista vapaa vuodesta 1991. Taudin torjunnassa jatketaan luonnonvaraisten eläinten syöttirokotuksia, joiden tarkoitus on pysäyttää metsäraivotaudin leviäminen Suomeen. Eläinlääkinnän työ ulottuu näin eläimen vastaanottokäynnistä myös luonnossa liikkuviin eläimiin. Raivotautia koskevaan seurantaan ja ehkäisyyn liittyvää perustietoa löytyy koiran rokotuksia käsittelevästä oppaasta.

Tarttuvien eläintautien torjunnalla on Suomessa pitkä ketju. Lindforss lähti karjatautimatkoille maaliskuussa 1829, tuberkuloosikonsulentin tehtävä perustettiin Tallgrenin työtä varten 1906 ja viimeinen suu- ja sorkkatautitapaus todettiin 1959. Piirieläinlääkärien työn kirjalliset jäljet säilyvät 60 piirin arkistoissa, joihin kuuluu sairauksien luetteloita ja rokotustietoja. Nykyiseen eläinlääkinnässä asioimiseen voi perehtyä eläinlääkintäoppaassa.

Kaakkoisrajan rokotusvyöhyke ulottuu Ilomantsista Virolahdelle, noin 40 kilometrin levyisenä kaistaleena. Etelärannikolla itärajan ja Pyhtään välinen vyöhyke on noin 20 kilometriä leveä. Levitykset alkavat alueen pohjoisosista ja etenevät etelään. Lentokone tuo syötit metsäalueille, joilta ketut, supikoirat ja muut pienpedot löytävät ne. Rajan tuntumasta saadut eläinnäytteet tutkitaan Ruokavirastossa.

Syyskuussa 2023 raivotaudin syöttirokotusten lentolevitys ulottui noin 10 000 neliökilometrin alueelle Kaakkois-Suomessa. Syöttejä pudotettiin 60–70 metrin välein, ja lentolinjojen väli oli 700–800 metriä. Lentoja tehtiin alueen pohjoisosista alkaen; asutuskeskuksia, pihoja ja vesistöjä vältettiin. Samalla luonnonvaraisten eläinten näytteistä seurattiin rokotesuojan kattavuutta ja mahdollista raivotautia.

Maastoon pudotettava syötti on noin 30 gramman painoinen ruskea pala, joka haisee voimakkaasti kalauutteelta. Rokote on syötin sisällä olevassa kapselissa. Pienpetojen löytämien syöttien rinnalla seurannassa tarvitaan metsästettyjen ja kuolleena löydettyjen eläinten tutkimista. Vuonna 1991 saavutetun raivotautivapauden ylläpitämiseen osallistuvat siksi eläinlääketieteen laboratorioiden lisäksi myös metsästäjät ja lentolevitysten tekijät.

Aikajana

• 1829: Lindforss nimitettiin opettajaksi ja lähetettiin karjatautien tarkastusmatkoille.
• 1868: Läänineläinlääkärien virat vakinaistettiin ja ensimmäiset piirit perustettiin.
• 1892: Eläinlääkäriyhdistys perustettiin.
• 1908: Eläinlääkintölaboratorio toimi lääkintöhallituksen yhteydessä.
• 1945: Eduskunta hyväksyi korkeakoulun perustamislain.
• 1946: Ensimmäinen kurssi aloitti opiskelun.
• 1956: Hautjärvi saatiin opetus- ja koetilaksi.
• 1968: Ensimmäiset kokonaan Suomessa opiskelleet eläinlääkärit valmistuivat.
• 1983: Koulutuksen jatkuminen Helsingissä vahvistettiin.
• 1991: Suomen virallinen raivotautivapaus alkoi.
• 1995: Korkeakoulu yhdistyi Helsingin yliopistoon.
• 2004: Tiedekunta muutti Viikkiin.
• 2006: Viikin eläinsairaala aloitti toimintansa.

Usein kysyttyä

Milloin eläinlääkärikoulutus alkoi Suomessa?

Oman korkeakoulun perustamislaki hyväksyttiin heinäkuussa 1945 ja ensimmäinen vuosikurssi aloitti 1946. Suomessa järjestettiin aluksi kandidaattiopinnot, ja tutkinto jatkui Tukholmassa. Ensimmäiset koko tutkintonsa Suomessa opiskelleet eläinlääkärit valmistuivat 1968, kun koulun tilat ja kliininen opetus olivat täydentyneet.

Kuka oli Suomen varhainen koulutettu eläinlääkäri?

Mårten Lindforss suoritti tutkintonsa Tanskan kuninkaallisessa eläinlääkärikoulussa. Hän sai senaatilta nimityksen eläinlääkinnän opettajaksi helmikuussa 1829 ja määräyksen karjatautien tarkastusmatkoille maaliskuussa. Hänen koulutukseensa sisältyi kotieläinten anatomiaa, kirurgiaa, lääkeaineoppia ja hevosen kengittämistä.

Miksi eläinlääkärit tarkastivat maitoa ja lihaa?

Eläimistä saadun ruoan turvallisuus kuului eläinlääkärien tehtäviin. Walter Ehrström alkoi Helsingin kaupungineläinlääkärinä 1918 järjestää maidontarkastusta, joka ulottui navetasta myymälään. Vuoden 1947 laki velvoitti yli 4000 asukkaan taajamat tarkastamaan sinne tuodun maidon; kaikki tuotettu maito tuli tarkastuksiin 1974.

Milloin korkeakoulu liittyi Helsingin yliopistoon?

Eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta tuli Helsingin yliopiston tiedekunta vuonna 1995. Liitosta koskeva lakiluonnos oli laadittu 1994 Kuopioon suunniteltujen siirtojen rauettua. Tiedekunta siirtyi Viikkiin 2004 Hämeentieltä ja eläinsairaala aloitti uusissa tiloissaan vuonna 2006.

Missä opiskelijat harjoittelevat eläinten hoitamista?

Kliinistä potilastyötä harjoitellaan Viikin eläinsairaalassa ja tuotantoeläinten opetusta Mäntsälässä. Viidennen vuoden opiskelijat osallistuvat eläinten hoitamiseen eläinlääkärien rinnalla. Mäntsälän käytännön opetuksen historia ulottuu Hautjärven kartanon saamiseen opetus- ja koetilaksi vuonna 1956.