Kun näin hänet ensimmäisen kerran, hän oli pieni koiranpentu, jolla oli isot korvat, jotka näyttivät epäproportionaaleilta hänen kehoonsa nähden. Silmät – kuin kaksi tummaa nappia, täynnä uteliaisuutta ja hieman oveluutta. Silloin en vielä tiennyt, että tämä pieni bulldoggi tulisi kääntämään elämäni ylösalaisin.
Ranskanbulldogit ovat sekoitus itsepäisyyttä, hyvyyttä ja loputonta viehätystä. Juja vahvistaa jokaisen sanan täysin. Hän onnistuu olemaan sekä sohvan kuningatar että levoton katujen tutkija. Kotona hän käyttäytyy kuin neiti, mutta heti kun lähdetään ulos – hän muuttuu rohkeaksi tienraivaajaksi.
Jujan lempipuuhaa ovat tietenkin leikit. Meillä kotona on kokoelma hänen lelujaan: pehmeitä, vinkuvia, hauskoja. Punainen pehmosydän kulkee hänen mukanaan kaikkialle, ikään kuin sanoen kaikille: "Tämä on minun!" On myös aasilla kihara turkki ja ikuisesti hymyilevä krokotiili. Joskus tulen töistä kotiin, ja hän istuu keskellä huonetta kolmen lelun kanssa, ikään kuin odottaen, että valitsisin, minkä kanssa leikkiä ensin.
Hänen kävelynsä ovat oma tarinansa. Saatamme olla rannalla, ja hän juoksee hiekassa hullun lailla, kaivaen sitten pitkään simpukoita kuin oikea aarteidenetsijä. Tai rannalla, missä vesi melkein hipoo tassuja – siellä hän tykkää pysähtyä ja tuijottaa horisonttiin. Eräänä päivänä päädyimme valtavaan auringonkukkapeltoon – en koskaan unohda sitä hetkeä: Juja katsoo kaukaisuuteen, ja ympärillä on keltainen meri kukkia.
Kotona Juja on kodikkuuden mestari. Hänellä on oma "aurinkoinen nurkkauksensa" sohvan vieressä, johon aamuisin osuu auringonsäde. Hän venyttää itsensä, tarjoten vatsansa lämmölle, ja nukkuu niin sikeästi, ettei edes reagoi askeliini. Joskus kuulen hänen kuorsaavan – ja se on maailman rauhoittavin ääni.
Ranskanbulldogeilla on maine itsepäisinä, ja Juja on tässä aivan huipulla. Jos hän päättää, että käännymme oikealle – mikään ei auta. Mutta juuri tuon itsepäisyyden vuoksi rakastan häntä: hänellä on luonnetta. Ja siinä luonteessa on paljon hellyyttä – hän kohtaa minut aina ovella, tuo lelun, joskus istahtaa syliin ja katsoo silmiin ikään kuin varmistaakseen, että olen lähellä.
Elämä Jujan kanssa on muuttunut kirkkaammaksi. Hän on opettanut minut iloitsemaan pienistä asioista – lämpimästä aamuauringosta, askelten äänestä rannalla, hippaleikistä olohuoneessa. Hän ei ole pelkkä koira. Hän on perheenjäsen, ystäväni ja pieni olento suurella sydämellä.
Usein ajattelen: ehkä minä valitsin hänet. Mutta katsellessani hänen silmiinsä ymmärrän – hän valitsi minut.